Google sallii (taas) kryptopalvelujen mainokset!

Google kryptomainokset

Google kielsi vuonna 2019 kaikkien kryptopalvelujen mainokset Googlen palveluissa. Silloin yritettiin varsinkin ICO:ja eli uusien kryptovaluuttojen joukkorahoituskampanjoja saada kuriin vähentämällä mainostilaa. Nyt Google on taas avannut mainostilansa kryptoille, mutta ICO:t pidetään vieläkin poissa!

Google siis ilmoitti alkukesästä, että 3.8. kryptopalvelut saavat taas ostaa mainospaikkoja Googlen palveluissa. Tämä tarkoittaa siis, että Googlen hakutuloksissa voi nyt näkyä ensimmäisenä tuloksena palveluiden mainoksia. Sen lisäksi mm. YouTubessa voi nyt nähdä erilaisten kryptopalvelujen mainoksia. Keskustelin tästä pari viikkoa sitten videolla ja odotin innolla miten tämä näkyy kursseissa. Sen jälkeen nousu on ollut mukavaa seurattavaa ja tämä uudistus on varmasti yksi asioista jota voidaan kiittää!

Miksi tämä on iso asia kryptovaluutoille?

Miksi ihmeessä joku mainosten saataville tuleminen on niin iso asia kryptovaluutoille? Asia ei olisi näin iso, ellei kyseessä olisi yksi maailman suurimmista mainoksilla rahaa tekevistä yrityksistä. Googlen mainokset ovat kaikkialla ja niillä on vaikutusta ihmisten käytökseen (vaikka sitä ei haluaisi myöntää). Nyt kun Googlen mainoksissa voi näkyä erilaisia palveluja joista voi ostaa mm. Bitcoinia, niin varmasti yhä useampi ihminen ottaa sen ensiaskeleen ja sijoittaa kryptovaluuttoihin. Vaikka kryptoista on tänä vuonna puhuttu todella paljon, ei niiden levinneisyys todellakaan ole vielä suuri. Tilaa on kasvaa ja varsinkin saada ihmisiä aktiivisemmiksi sijoittajiksi kryptojen kanssa. Koska se, että jokin palvelu kertoo heillä olevan x miljoonaa asiakasta, ei tarkoita että sen verran porukkaa olisi esimerkiksi ikinä vielä ostanut mitään. Mainokset saavat ihmiset kiinnostumaan aiheesta lisää ja pistävät ihmiset tutkimaan kryptovaluuttoja lisää!

Iso plussa tässä Googlen uudessa mainospolitiikassa on mun mielestä se, että ICO:t pidetään ulkona mainoksista. Koska kryptovaluuttamarkkinassa on iso ongelma erilaiset projektit, joiden tarkoituksena on vain huijata sijoittajien rahat. Jos tällaisia projekteja saa mainostaa, saavat ne ihan liikaa huomiota ja vievät niihin haksahtaneiden rahat. JA älkää ymmärtäkö väärin, todellakaan kaikki ICO:t eivät ole huijauksia, eikä edes suurin osa. Mutta pieni osa niistä pilaa kaikkien maineen ja vie mainostilan. Tämän lisäksi myös DeFi palveluille ei annettu vielä mahdollisuutta mainostaa. DeFi palvelut ovat siis sivustoja jotka toimivat lohkoketjun ja älysopimusten avulla. Siellä taustalla ei siis ole minkäänlaista firmaa tai porukkaa pyörittämässä sivustoa. Tällaisia sivuja voi olla esimerkiksi p2p lainapalvelut, joten ymmärrän minkä takia tällaisia palveluja ei ainakaan tässä kohtaa haluta mainoksiin.

Kunhan kryptomarkkina kehittyy ja esimerkiksi DeFi palveluista tulee enemmän normi, niin nekin päästetään Googlen palveluihin mainostamaan. Vielä ei kuitenkaan ole sen aika.

Miten markkina reagoi tähän uudistukseen?

Kryptovaluutat on viimeisten kuukausien aikana lähinnä mörninyt sivuttaisliikkeessä ja nyt vihdoin elokuun ollessa puolessa välissä, ollaan päästy reippaasti ylöspäin. Heinäkuun lopussa mentiin pitkästä aikaa 40 000$ yli ja nyt kirjoitushetkellä Bitcoinin hinta on noin 45 300$! Suoraan ei voida siis tätä nousua laittaa Googlen mainosuudistuksen piikkiin, mutta uskon että pieni vaikutus tälläkin on jo ollut. Isompi vaikutus tulee kuitenkin olemaan, kun nousu jatkuu uusiin all time high lukemiin. Silloin media nousee myös otsikoimaan siitä miten ”tämä vuosi on sittenkin ennätysvuosi Bitcoinille” ja tässä samalla Googlen mainoksissa näkyy erilaisia palveluja mistä sitä voi ostaa.

Bitcoinin ohella kaikki muutkin virtuaalivaluutat on jatkanut nousuaan ylöspäin ja Ethereumin liikkeet ovat olleet todella vahvoja! Ethereum on enää noin 25% alempana kuin sen all time high lukemat. Keskustelin uudella videolla siitä, että odotan näkeväni 3300-3400$ vahvaa resistanssia, mutta jos sen yli päästään kunnolla niin sitten päästään testaamaan kohta ATH lukemaa! Eli jännittäviä viikkoja on edessä myös Ethereumin kanssa!

Nyt viimeisen muutaman päivän aikana Cardano on ottanut huimia liikkeitä ylöspäin ja tästä ajattelin tehdä videota myös lähipäivinä! Cardanon liikkeiden syiksi ajatellaan sitä, että Cardanoon on vihdoin lähiaikoina tulossa älysopimukset. Ne on nyt jo testiverkossa käytössä ja ensi perjantaina 13.8. Charles Hoskinson kertoo tarkan päivämäärän, koska Cardanon älysopimukset tulee käyttöön! Älysopimukset ovat viimeinen iso etappi siihen, että Cardano saadaan kunnolla käyttöön. Koska esimerkiksi aiemmin mainitsemani DeFi sivustot eivät toimi ilman älysopimuksia. Mutta tästä aiheesta lisää videolla ja varmaankin myös täällä blogin puolella!

– Lari Heinonen / Mihin Sitä Säästäis?

YouTube ja Nettisivu: https://mihinsitasaastais.fi/linkkipuu/