Kryptovaluutta verotus 2024 – Kaikki mitä sinun tulee tietää

Kryptovaluuttojen avulla tehdyistä voitoista on maksettava veroa. Verotuskäytännöt vaihtelevat eri maiden välillä. Kryptovaluutta verotus hakee Suomessakin vielä uomiaan, mutta koko ajan se selkiytyy ja yhdenvertaistuu muiden tulojen verotuksen kanssa. Erityisen haastavaa on ymmärtää, miten verotus toimii kryptovaluuttojen vaihdon yhteydessä.

Tässä artikkelissa käydään tarkemmin läpi, millainen parivaljakko kryptovaluutat ja verotus oikein ovat.

eToro on usean omaisuusluokan sijoitusalusta. Sijoitustesi arvo voi nousta tai laskea. Voit menettää sijoittamasi varat. Ei kuluttajansuojaa. Voitoista voi koitua veroseuraamuksia.

Kryptouutiset

Sisällysluettelo

Miten kryptovaluuttoja verotetaan?

Kryptovaluutat on määritelty 1.1.2020 lähtien Suomessa tuloverolain alaiseksi omaisuudeksi, mutta ne eivät ole kuitenkaan maksuväline. Verotus realisoituu, kun kryptovaluuttaa vaihdetaan mihin tahansa viralliseen valuuttaan, toiseen kryptovaluuttaan tai sillä hankitaan jotakin. Omista ostoista, myynneistä ja vaihdoista kannattaa pitää tarkkaa kirjaa, sillä niitä saattaa olla vaikea selvittää jälkikäteen, kun hankintahintoja lasketaan. Alla suora lainaus vero.fi sivustolta. 

Koska virtuaalivaluutta on tuloverolaissa tarkoitettua omaisuutta, mutta ei virallinen maksuväline, sen käyttäminen missä tahansa tilanteissa on verotuksen realisoiva tapahtuma. Virtuaalivaluutan arvonmuutos realisoituu verotettavaksi jokaisella kerralla erikseen esimerkiksi sillä hetkellä, kun

  1. virtuaalivaluutta vaihdetaan mihin tahansa viralliseen valuuttaan. Merkitystä ei ole sillä, jätetäänkö varat esimerkiksi välittäjän hallinnoimalle tilille vai siirretäänkö ne verovelvollisen tilille.
  2. virtuaalivaluutasta luovutaan siirtämällä se toiselle osapuolelle hankkimalla joitakin hyödykkeitä tai palveluita.
  3. virtuaalivaluutta vaihdetaan toiseen virtuaalivaluuttaan.

Kryptovaluuttojen verokanta on sama kuin pääomatuloverotuksessa. Se on 30% 30 000 euroon asti.  30 000 euron jälkeen sen on 34%. Verottaja verottaa kryptovaluuttoja niin sanotulla FiFo-menetelmällä. Se tulee sanoista first in, – first out. Ensiksi ostetut erät siis myydään ensin.

Virtuaalivaluuttaa pidetään korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen (KHO 2019:42) mukaisesti tuloverolain 45 §:n 1 momentissa tarkoitettuna omaisuutena, mutta se ei kuitenkaan ole arvopaperi.  

Tee kryptoverotuksesta helppoa!

Kryptoverotus.fi tekee kryptosijoittajan elämästä helpompaa! Kryptoverotus.fi palvelun avulla vähennät veroilmoituksen tekemisen tuskaa ja voit unohtaa Excelien pyörittelemisen.

Esimerkki kryptovaluuttaverotuksesta

Otetaan esimerkiksi Bitcoin ja verotus:

Olet ostanut muutama vuosi sitten Bitcoinia 1000 eurolla ja myyt sen pois 10 000 eurolla.  Sinulla ei ole muita verotettavia pääomatuloja verovuonna. Tällöin maksaisit veron voiton osuudesta eli 10 000€ – 1000€ = 9 000€.

Vero olisi siis 9000€ x 30% = 2700€.

Huomioi, että voit vähentää verotuksessa kaikki kaupankäynnistä syntyneet kulut. 

Pikaopas: Näin käyt CFD-kryptokauppaa eTorossa!

Vaihe 1: Avaa tili eToroon!

Siirry eToron omille sivuille ja klikkaa sivulta löytyvää Liity heti-painiketta. Tämän jälkeen eToro pyytää sinua luomaan uuden käyttäjätunnuksen ja salasanan. Voit halutessasi kirjautua Facebook- tai Google-tilisi avulla. Kirjautumisen jälkeen  ohjaudut automaattisesti eToron kaupankäyntialustalle, jossa voit kokeilla Demo-tilin avulla, miten alusta käytännössä toimii. Demotilillä voit testata miten kryptovaluuttojen ostaminen ja myyminen tapahtuu alusta loppuun.

Vastuunvapaus: Pääomasi on vaarassa. Muut maksut ovat voimassa. Lisätietoja on osoitteessa etoro.com/trading/fees 

eToron arvosanamme:

4.6/5

Vastuunvapaus: Pääomasi on vaarassa. Muut maksut ovat voimassa. Lisätietoja on osoitteessa etoro.com/trading/fees 

Vaihe 2: Aktivoi tilisi ja talleta haluamasi euromäärä

Kun haluat käydä kauppaa oikealla rahalla, sinun tulee vahvistaa tilisi ja viedä rekisteröinti loppuun. Viereisen videon avulla näet miten tilin vahvistus tapahtuu muutaman vaiheen kautta. 

Vahvistuksen jälkeen voit tallettaa tilillesi rahaa klikkaamalla vasemmasta valikosta löytyvää Talletus-painiketta. Talletuksen voit tehdä luottokortilla, pankkisiirtona, PayPalin kautta tai pikasiirtona. Minimitalletus eToro alustalle on 50 dollaria (n. 50 euroa).

Katso video

Vaihe 3: Käy kauppaa virtuaalivaluutoilla

Tilin vahvistamisen ja rahansiirron jälkeen etsi haluamaasi kryptovaluuttaa (esim. Bitcoinia tai Ethereum) yläreunasta löytyvän haun avulla. Tämän jälkeen klikkaa haluamasi kryptovaluutan kohdalla Käy kauppaa -painiketta ja eteesi avautuu ostolomake (ks. viereltä).

Ostolomakkeeseen voit asettaa haluamasi kauppasumman, jolla haluat käydä CFD-kauppaa. Lopuksi klikkaa Avaa kauppa -painiketta ja olet tehnyt ensimmäisen kryptovaluuttakauppasi!

{etoroCFDrisk}% piensijoittajista menettää rahaa käydessään kauppaa CFD:llä tämän palveluntarjoajan kanssa. Sinun tulee harkita tarkasti, onko sinulla varaa ottaa suuri riski menettää rahasi. 

Vastuuvapauslauseke: eTorossa voit sijoittaa kryptovaluuttoihin CFD-, eli hinnanerotussopimuksien kautta (viputuotteet). Ne ovat monimutkaisia sijoitustuotteita, joissa on
aina riskinä pääoman menettäminen vipuvaikutuksen vuoksi. Noin {etoroCFDrisk}% piensijoittajista menettää rahaa hinnanerotussopimuksien kanssa. Sinun tulee arvioida,
ymmärräthän sijoitustuotteiden toimintalogiikan ja onko sinulla varaa menettää rahaa.

Pikaopas: Aloita sijoittaminen Plus500 alustalla!

Plus500 on tällä hetkellä yksi suosituimmista CFD-kaupankäyntialustoista, jonka kautta voit käydä CFD-kauppaan mm. kryptovaluutoilla, osakkeilla, ETF:llä sekä hyödykkeillä. Plus500 sijoitusalustan käyttöönottaminen onnistuu muutaman askeleen kautta. Kerromme tarkat ohjeet alapuolella.

 

Askel 1. Luo oma tili

Voit luoda oman tilin Plus500 alustalle klikkaamalla etusivulta löytyvää Aloita kaupankäynti nyt -painiketta. Voit halutessa kokeilla myös Demo-tiliä, jolloin pääset testaamaan Plus500 alustaa ilman, että sinun tulee syöttää tilille oikeaa rahaa. Demo-tilin avulla opit miten alusta toimii, miten kaupankäynti käytännössä tapahtuu ja Demo-tilin avulla voit käydä alustalla kauppaa riskittä. 

Plus500 tilin avaaminen onnistuu joko Google-, Facebook- tai Apple-tilisi kautta tai voit syöttää rekisteröitymislomakkeeseen haluamasi käyttäjätunnuksen ja salasanan (muista valita vahva salasana). Rekisteröitymisen jälkeen siirryt automaattisesti Plus500 alustan kaupankäynnin etusivulle.

82 % piensijoittajista menettää rahaa sijoittaessaan tämän tarjoajan hinnanerosopimuksiin. Kannattaakin miettiä, onko sinulla varaa ottaa suuri riski rahojesi menettämisestä

Askel 2. Vahvista tilisi

Jotta voit käydä Plus500 alustalla käydä oikeaa CFD-kauppaa, tulee sinun viedä rekisteröitymisesi loppuun. Tämän voit tehdä siirtymällä vasemmassa valikosta löytyvään Talletus -kohtaan, josta löytyy tilin vahvistaminen. (Vaatii Demo-tililtä oikean rahan puolelle siirtymistä).

Plus500 alusta kysyy sinulta perustietoja ja sen jälkeen sinun tulee täyttää lyhyt arviointi. Arvioinnin tavoitteena on selvittää millaiset ovat tieto- ja taitotasosi CDF-sopimuksia kohtaan. Kun olet täyttänyt kaikki vaaditut kohdat, rekisteröitymisesi on valmis.

Askel 3. Lisää tilillesi rahaa

Kun olet saanut vietyä rekisteröitymisen loppuun, voit siirtää tilillesi rahaa Talletus -kohdasta löytyvän lomakkeen avulla. Minimitalletus Plus500 alustalle on 100 euroa ja voit tehdä siirron luottokortilla, pankkisiirrolla, Trustlyn tai PayPalin kautta. Plus500 ei veloita talletusmaksuja.

Arviomme

plus500-logo.png
5/5

82 % piensijoittajista menettää rahaa sijoittaessaan tämän tarjoajan hinnanerosopimuksiin. Kannattaakin miettiä, onko sinulla varaa ottaa suuri riski rahojesi menettämisestä

Askel 4. Käy kauppaa Plus500 sijoitusalustalla

Kun olet saanut siirrettyä rahaa tilillesi, voit ryhtyä käymään oikeaa kauppaa haluamillasi sijoitusinstrumenteilla. Vasemmasta valikosta löytyy kohta Kaupankäynti, jota klikkaamalla esiin avautuu  laaja valikoima eri sijoituskohteita; ensin löytyy lista tällä hetkellä suosituimmista kohteista, nousijat ja laskijat ja sen jälkeen voit hakea eri kohteita kategorioittain. Jos sinulla on selkeästi mielessä jokin tietty kohde, voit syöttää kohteen nimen yläosasta löytyvään haku-lomakkeeseen. 

Kun löydät sopivan kohteen, klikkaa kohde auki ja osta / myy haluamallasi summalla.  

Havainnollistavat hinnat

Askel 5. Seuraa sijoituksiasi

Kun olet tehnyt ensimmäisen sijoituksesi Plus500 alustalla, voit jatkossa seurata sijoituksiasi helposti asentamalla älypuhelimellesi Plus500:n mobiilisovelluksen. Sovellus on saatavilla niin Android- kuin myös iOS-kaupoista.

Plus500 mobiilisovellus on hyvä seurantatyökalu aktiiviselle sijoittajalle, koska sovelluksen avulla voit tehdä kattavia analyyseja eri kohteista, käydä kauppaa, tallentaa haluamiasi kohteita omalle listallesi ja seurata sijoituksiasi mistä päin Suomea tai maailmaa tahansa pelkästään älypuhelimesi avulla. Plus500 mobiilisovelluksella on jo yli 10 miljoonaa latausta ja sen saama arvosana on korkea. 

82 % piensijoittajista menettää rahaa sijoittaessaan tämän tarjoajan hinnanerosopimuksiin. Kannattaakin miettiä, onko sinulla varaa ottaa suuri riski rahojesi menettämisestä

Koska verot tulee maksettavaksi?

Kryptovaluuttojen verot tulevat maksettavaksi lopullisessa verotuksessa. Verot voi ilmoittaa nykyään OmaVerossa tai vaihtoehtoisesti käyttää ilmoituslomake A9:ää. Oma kirjanpito voi olla järkevää, jotta veroilmoitukseen saa ilmoitettua todelliset hankintamenot. Myös ennakkoveroa voi hakea kryptovaluuttojen verotukseen.

Myös kryptovaluuttoihin koskee ”tonnin sääntö” eli vuoden aikana saa myydä yhteensä 1000 euron edestä pääomatuloksi laskettavaa omaisuutta verovapaasti. Tähän sisältyy kaikki myynnit/vaihdoista saadut tulot koko vuoden aikana, joten tarkkana täytyy olla. Summan ylittyessä verot pitää maksaa.

Kannattaa pitää mielessä myös se, että pienten luovutusvoittojen verovapauteen lasketaan kaikki vuoden aikana tehdyt voitot. Eli esimerkiksi osakkeet, rahastot ja niin edelleen. 

Tonnin sääntö verotuksessa:

Virtuaalivaluuttoihin sovelletaan tuloverolain pienten luovutusvoittojen verovapautta (TVL 48 §:n 6 momenttia), jonka mukaan vuoden aikana saa myydä yhteensä 1000 euron edestä pääomatuloksi laskettavaa omaisuutta verovapaasti. Jos summa menee tämän yli, menee koko voitto verotettavaksi.

Voiko tappiot vähentää verotuksessa?

Kryptosijoittajien onneksi tappiot voi nykyään vähentää verotuksessa. Tämä linjaus otettiin käyttöön vuonna 2019. Siihen saakka tappioita ei saanut vähentää, mutta Suomen kryptovaluuttasijoittajat päättivät taistella oikeuksistaan niin kauan, että epäkohta virtuaalivaluuttojen verotuksessa poistuu.

Koska voitot/tappiot tulee ilmoittaa verottajalle?

Voitot ja tappiot voi ilmoittaa internetin kautta OmaVerossa samalla, kun ilmoittaa muitakin tuloja tai tekee muutoksia. Myös lomake 9A on mahdollinen, mikäli jostain syystä ei pysty tai halua tehdä ilmoitusta verkossa. Nykyään kryptovaluuttojen verotuksessa voi hyödyntää myös hankintameno-olettamaa.

Veroilmoitus pitää tehdä viimeistään sinä verovuonna, kun voitto tai tappio on realisoitunut. Jokaisesta realisoituneesta tilanteesta pitää antaa erillinen ilmoitus Verohallinnon mukaan.

Voiko ostosta syntyneet välityspalkkiot vähentää verotuksessa?

Verohallinnon ohjeistuksen mukaisesti ainakin kryptovaluutan louhimisesta aiheutuneita kustannuksia saa vähentää verotuksessa. Esimerkiksi Btcoinin louhiminen kuluttaa paljon sähköä, jolloin sähkön kustannukset voivat muodostua suureksi eräksi, jonka louhija mahdollisesti haluaa vähentää verotuksessa. Tämä on mahdollista, mutta on pystyttävä erittelemään, mikä osuus sähkönkulutuksesta on mennyt juuri louhintaan.

Myös louhintaa varten hankitun laitteiston hankintahintaa on mahdollista vähentää verotuksessa louhinnasta saaduista tuloista osittain tai kokonaan. Verohallinnon sivuilla kryptovaluuttoje vero-ohjeistuksen yhteydessä on hyvä taulukko, jonka mukaan vähennettävän prosenttiosuuden saa selville.

eToro on usean omaisuusluokan sijoitusalusta. Sijoitustesi arvo voi nousta tai laskea. Voit menettää sijoittamasi varat. Ei kuluttajansuojaa. Voitoista voi koitua veroseuraamuksia.

Kryptovaluuttojen verotus erityistilanteissa

Toisinaan kryptovaluuttojen ja lohkoketjun toiminnassa on tilanteita, joissa sijoittajalle kertyy varallisuutta ilman perinteistä kryptovaluutan vaihdantatilannetta. Tämänkaltaisia tilanteita on monenlaisia, riippuen kryptovaluutasta, ja onkin hyvä olla tietoinen mahdollisesta maksettavasta verosta. Esimerkiksi seuraaviin tilanteisiin on annettu erityisohjeet:

 

ICO eli Initial Coing offering:

 on tapa, jonka avulla kryptovaluutan parissa työskentelevät yritykset pyrkivät saamaan rahoitusta itselleen. ICO:on sijoittaessasi, saat rahaa vastaan kryptovaluuttaa. Toisinaan tämän kryptovaluutan arvo voi nousta, jolloin verottaja näkee tämän sijoittajan kannalta katsottuna kryptovaluutan hankintana, jolloin tästä saatu realisoitu arvonnousu verotetaan pääomatulona – eli verotus tapahtuu samalla tavalla kuin olisit ostanut kryptovaluuttapörssistä kryptoja itsellesi. On kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että ICO:Sta seurannut realisoitunut tappio on vähennyskelvotonta.

 

Perintönä tai lahjana saadun kryptovaluutan verotus:

Mikäli saat kryptovaluutoita lahjaksi tai perinnöksi, käytetään kyseisessä tapauksessa perintö – tai lahjaveroa. Perintö – ja lahjaveroluokkia on erilaisia riippuen henkilön läheisyydestä, mutta käytännössä verotuksessa katsotaan hinnaksi lahjan tai perinnön saantihetkellä oleva hinta. Jos haluat myydä myöhemmin lahjaksi saamasi kryptovaluutat, toimii verotus samalla tavalla kuin ICO:ssa – realisoituneesta arvonnoususta maksat veroa pääomatuloveroprosentin mukaisesti, mutta tappio on vähennyskelvotonta. (Tai tähän voi myös vaihtaa tuon artikkelissa jo olemassa olevan ”mitä jos kryptovaluuttaa antaa lahjaksi?”)

 

Peleistä saatujen/voitettujen tuottojen verottaminen:

Toisinaan internet pelit voivat sisältää pelin sisäisiä kryptovaluutoita, joita saat olemalla aktiivinen tai voittamalla pelin. Toisinaan myös pelaaja voi ansaita kryptovaluutoita myymällä pelin sisäistä omaisuuttaan. Kun pelaaja kotiuttaa tulonsa pelistä, eli kun pelissä käytettävä sisäinen valuutta muutetaan ulkopuoliseksi valuutaksi tai oikeaksi rahaksi, on tulo tällöin verotettavaa.

 

Kryptovaluutan jakaminen listaamattomasta yhtiöstä osinkona:

Toisinaan yhtiöt voivat jakaa osinkojaan perinteisen palautuksen sijaan esimerkiksi uutena osakkeena tai kryptovaluuttana. Saadun osingon määräksi katsotaan kryptovaluutan arvo, sillä hetkellä kun osinko on ollut nostettavissa. Kryptovaluuttana jaetun osingon verotuksessa sovelletaan samoja periaatteita kuin osingonjakoon muutenkin. Eli, kun saat osinkoa listaamattomasta yhtiöstä, se jakautuu kahteen ryhmään: Veronalaiseen pääomatuloon sekä verottomaan tuloon. Osuuksien määrät riippuvat kryptovaluutan arvosta. Eli jos osingon,toisinsanottuna tässä tapauksessa kryptovaluutan arvo on enintään 8 % omistettujen osakkeiden arvosta, on kaksi mahdollista verotusluokkaa: alle 150 000 euron omistukset ja yli 150 000 euron omistukset. Jos pääomatulo-osingon arvo on enintään 150 000 euroa, 25 prosenttia tästä on veronalaista pääomatuloa, ja 75 prosenttia verotonta tuloa. Jos taas osingon arvo ylittää 150 000 euroa, on 85 % siitä veronalaista pääomatuloa ja 15 % verotonta tuloa. Tästä pääomatulon alaisesta summasta sitten lasketaan veroprosentti, joka on joko 30 % tai 34 %. Jos taas osingon arvo on yli 8 % osakkeiden arvosta, käytetään verotuksessa ansiotulo-osinkoa, jonka mukaan 75 % on veronalaista ansiotuloa ja 25 prosenttia verotonta tuloa. Ansioverotuloprosentti on progressiivinen, joten verotus riippuu siis omista tuloistasi.

 

Kryptovaluutan vaihtaminen toiseen kryptovaluuttaan:

Kun vaihtotilanne tapahtuu, verotuksellisesti vaihdettava valuutta realisoidaan luovutusvoitoksi – tai tappioksi, joten sinun tulee tässä tapauksessa maksaa veroa pääomatuloveron mukaisesti. 

Mitä jos kryptovaluuttaa antaa lahjaksi?

Kryptovaluutan lahjoittamisesta täytyy vastaanottajan maksaa lahjavero. Tällöin hankintahintana pidetään perintö- ja lahjaverotuksessa vahvistettua verotusarvoa.

Lahjan saajan pitää tehdä lahjaveroilmoitus. Sen voi tehdä verkossa OmaVerossa. Ilmoitus on tehtävä kolmen kuukauden sisällä lahjoituspäivästä. Sen jälkeen verottaja antaa päätöksen, jonka mukaan vero maksetaan. Verohallinnon sivuilta löytyy lahjaverotaulukot, joista saa osviittaa veron määrästä. Veroluokkia on kaksi, toinen lähimmille sukulaisille (alemmat verot) ja toinen muille kuin lähimmille sukulaisille (hieman korkeammat verot). Veroa maksetaan yli 5000 euron arvoisista lahjoista. Sama henkilö voi antaa samalle henkilölle enintään 5000 euron arvoisen lahjan kolmen vuoden välein verovapaasti.

kryptovaluutta verotus lahjavero

Verottajan ohjeet kryptovaluuttasijoittajalle

Verohallinto on laatinut ohjeistuksen kryptovaluuttasijoittajille. Ohjeistuksessa käsitellään virtuaalivaluuttojen verotusta henkilöverotuksessa, yritysverotuksessa ja arvonlisäverotuksessa. Tätä ohjeistusta käytetään, koska virtuaalivaluutasta tai sen käytöstä ei ole muuta virallista sääntelyä, minkä vuoksi virtuaalivaluutan käyttöala kuuluu osapuolten sopimusvapauden piiriin.

Ohjeistus on muuttunut muutamaan otteesseen ja uusin versio löytyy Verohallinnon sivuilta vero.fi. Viimeksi ohjeistusta on päivitetty 1.1.2020.

Kryptovaluuttojen veromuutos 2018

Kryptovaluutta verotus muuttui huomattavasti vuonna 2018. Tätä ennen kryptoilla oli esimerkiksi helppoa ja kannattavaa treidata eri kryptojen välillä, koska verotus ei realisoitunut ennen kuin kryptovaluutta vaihdettiin fiat-rahaan (kuten euroon tai dollariin). Tämän muutoksen jälkeen verotus muuttui sellaiseksi kuin se on nykyään, verotus realisoituu jokaisen oston, myynnin tai vaihdon jälkeen.

Vuoden 2018 muutoksen mukaan kuitenkaan tappioita ei saanut vähentää verotuksessa. Se oli kova isku kryptosijoittajien keskuudessa. Taistelu kryptovaluuttojen verotuksesta vietiin Korkeimpaan oikeuteen asti, ja siellä saatiin aikaan kryptosijoittajia miellyttävä lopputulos. Verohallinnon ohjeistus päivitettiin vastaamaan tätä kuitenkin vasta lokakuussa 2019.

Kryptovaluuttojen louhinnan verotus

Louhinnasta palkkioksi saadut kryptovaluutat luetaan louhijan ansiotuloksi, kun louhintamenetelmänä on Proof-Of-Work-menetelmä. Proof-Of-Work toimii tietokoneiden laskentatehon avulla, siten että tietokoneet ratkaisevat yhä monimutkaisempia matemaattisia ongelmia, ja yhden ongelman ratkaisusta syntyy ketjuun lisää lohkoja. Tietokone, joka ratkaisee ongelman saa palkinnoksi kryptovaluuttaa – näin siis käytännössä tietokoneen omistaja lasketaan työntekijäksi. Proof-Of-Work louhinnan tapauksessa saatu tulo realisoituu tuloksi silloin, kun louhija saa kryptovaluutan hallintaansa omaan virtuaalilompakkoonsa tai tilillensä. Nämä tulot arvotetaan sääntökohtaisesti, eli aina kun tuloa tulee – ei realisointivaiheessa.

Halutessaan louhija voi käyttää myös keskikurssia siltä ajalta, kun louhintaa on tapahtunut. Tämän voi laskea päivä- tai kuukausikohtaisesti. Samaa laskentamenetelmää on käytettävä systemaattisesti koko ajalta. Arvon laskemiseen voi käyttää jotakin tunnettua kryptovaluuttapörssiä ja samaa pörssiä on käytettävä koko laskennan ajan. Louhinnalla saatujen kryptovaluuttojen arvo niiden saamishetkellä on niiden verotusarvo.

Proof-Of-Stake-protokollan verotus toimii hieman eri tavalla kuin Proof-Of-Work-protokollan verotus, sillä Proof-Proof-Of-Stake -menetelmää käyttämällä saatu palkkio taas verotetaan pääomatuloveron kaltaisesti. Proof-Of-Stake toimii seuraavasti: ketjussa toimiva node, eli validoija liittää ketjuun aina uusia lohkoja, ja saa tästä ”palkkaa”. Usein vaatimuksena on kuitenkin, että node omistaa jo tiettyä kryptovaluuttaa. Täten ajatellaan, että Proof-Of-Stake menetelmä mahdollistaa jo olemassa olevan omaisuuden kasvattamisen. Tässäkin tilanteessa tulo realisoituu verotettavaksi sillä hetkellä, kun louhija tuloja saa. Tällä tavalla määrittyy myös verotusarvo, joka sitten verotetaan pääomaverotulona.

Veronalaisen tuloon kohdistuvat välittömät tulot voidaan vähentää veronalaisesta tulosta. Ensimmäiseksi varmaan herääkin kysymys – voidaanko energiankulutus vähentää verotuksessa? Usein louhinta on todella kallista juuri energian kulutuksensa vuoksi, ja tämän vuoksi ei louhinta aina olekaan kannattavaa. Energian kulutus on mahdollista vähentää verotuksessa, mikäli kykenet erittelemään osuuden, joka on aiheuttanut tietokoneen louhinnasta saadun tulon hankintaan. Koko sähkölaskuasi et siis voi vähentää verotuksessa, vaan sähkönkäyttö taloudessa tulee pystyä erittelemään.

Louhintaan käytettävän laitteiston hankintamenon voi myös vähentää louhinnasta saaduista tuloista – selvityksen kera. Tässä toki merkitsee se, että miten paljon tietokonetta käytetään suhteessa louhintaan ja suhteessa esimerkiksi yksityiskäytössä.

Kryptovaluuttojen verotus yrityksen nimessä

Toisinaan kryptovaluuttoja voidaan hyödyntää myös yritystoiminnassa, jolloin yrityksen tulee olla tietoinen siihen liittyvästä verotuksesta. Yrityksen toiminta voi esimerkiksi perustua virtuaalivaluutalla käytävään kauppaan, louhimiseen, tai yritys voi muuten vaan hyödyntää virtuaalivaluuttoja toiminnassaan, esimerkiksi hyväksymällä virtuaalivaluutan maksuvälineenä tai ostamalla virtuaalivaluutalla. Yksi vaihtoehto on myös, että yritys sijoittaa varojaan kryptovaluuttoihin.

Kuten yksityishenkilöt, myös yritykset maksavat veroa kryptovaluutan mahdollisesta arvonnoususta vaihdantatilanteessa. Samoin myös mahdolliset tappiot ovat vähennyskelpoisia verotuksessa, kuten myös hankkimisesta ja säilyttämisestä johtuneet menot. Eli esimerkiksi jos yritys säilyttää virtuaalivaluuttaansa niille tarkoitetussa lompakossa, tämän hankintahinnan voi vähentää verotuksessa.

Kryptovaluuttaan liittyvä arvonlasku toimii kuitenkin hieman eri tavalla, kuin yksityishenkilöillä. Mikäli virtuaalivaluutan arvo laskee, se on vähennyskelpoinen vain elinkeinotoiminnan tulolähteessä. Tulolähteessä arvonlaskun vähennyskelpoisuuteen vaikuttaa se, mihin omaisuuslajiin kryptovaluutta sisältyy. Yrityksen toiminta voi siis perustua kokonaan virtuaalivaluutalla käytävään kauppaan, jolloin se lasketaan elinkeinotoiminnaksi. Jos kaupankäynti täyttää elinkeinotoiminnan perinteiset tunnusmerkit, kryptovaluutta kuuluu vaihto-omaisuuteen. Tällöin vaihdantatilanteessa arvonnousu on veronalaista tuloa, ja arvonlasku vähennyskelpoista tuloa.

Jos taas yritys sijoittaa tulojaan tilapäisesti kryptovaluuttoihin, mutta sen liiketoiminta ei muuten perustu kryptovaluuttoihin, verotetaan kryptovaluuttoja tulolähdejaon poistamisen piiriin kuuluvien yhteisöjen verotuksessa. Tässä tapauksessa ei voida soveltaa pienten luovutusvoittojen verovapautta tai hankinta-meno olettamaa. Kryptovaluutoita verotetaan tässä tapauksessa EVL:n mukaan.

Kryptovaluutan käyttö ja verotus palveluiden tai hyödykkeiden ostotilanteessa

Mikäli haluat käyttää kryptovaluuttasi maksuvälineenä, toimii tässä tapauksessa periaate sopimukseen perustuvasta vaihdosta, eli kryptovaluuttaa vaihdetaan hyödykkeisiin tai palveluihin. Vaihtotapauksessa kryptovaluutta realisoituu, eli sinulle sijoittajana ja omistajana syntyy mahdollinen luovutusvoitto – tai tappio josta sitten maksat veroa. Eli tämä toimii siis hyvin samalla tavalla, kuin että vaihtaisi kryptovaluuttasi fiat-valuuttaan tai muihin kryptovaluutoihin.

Verotus kryptovaluuttatreidaajille

Kuten sanottua, kryptovaluuttaverotus tapahtuu aina tapahtumakohtaisesti. Jokaisen myynnin, ostamisen ja vaihtamisen toiseen kryptovaluuttaan jälkeen arvonmuutos realisoituu verotettavaksi.

Jos kryptovaluutoilla harrastaa treidaamista, on erityisen tärkeää pitää jonkinlaista kirjanpitoa myynti- ja ostohetkien hinnoista. Myöhemmin voi olla vaikea laskea hankintahintoja, jos luovutuksia on todella paljon vuoden aikana. Verohallinnon ohjeistuksen mukaan kryptovaluuttojen omistajilla on muistiinpanovelvollisuus, eli kirjaa on pidettävä.

Verovapaat maat, joissa ei tarvitse maksaa veroa kryptovaluutoista

On olemassa muutamia maita, joissa ei tarvitse vieläkään maksaa veroa kryptojen ostosta, myynnistä tai muusta käyttämisestä. Tällaisia maita on esimerkiksi:

  • Saksa
  • Singapore
  • Slovenia
  • Valkovenäjä
  • Portugal
  • Malesia
  • Malta
  • Sveitsi

Lista ei ole tyhjentävä ja tilanteet voivat muuttua kryptovaluuttojen yleistyessä jatkuvasti.

Tällä sivulla olevat tiedot pohjautuvat 1.1.2020 voimaan tulleeseen virtuaalivaluuttoja koskevaan verotuslakiin. Virtuaalivaluutta.com sivusto ei seuraa Verohallinnon tekemiä muutoksia joka päivä tai viikko. Lue lisää täältä

Tee kryptoverotuksesta helppoa!

Kryptoverotus.fi tekee kryptosijoittajan elämästä helpompaa! Kryptoverotus.fi palvelun avulla vähennät veroilmoituksen tekemisen tuskaa ja voit unohtaa Excelien pyörittelemisen.

Virtuaalivaluutta.com suosittelee

5/5

Vastuuvapauslauseke: eTorossa voit sijoittaa kryptovaluuttoihin CFD-, eli hinnanerotussopimuksien kautta (viputuotteet). Ne ovat monimutkaisia sijoitustuotteita, joissa on
aina riskinä pääoman menettäminen vipuvaikutuksen vuoksi. Noin 76% piensijoittajista menettää rahaa hinnanerotussopimuksien kanssa. Sinun tulee arvioida,
ymmärräthän sijoitustuotteiden toimintalogiikan ja onko sinulla varaa menettää rahaa.

Usein kysytyt kysymykset:

Pääsääntöisesti veroa maksetaan 30 % 30 000 euroon asti ja 34 %, jos mennään 30 000 euron yli.

Verot maksetaan kunkin verovuoden lopullisessa verotuksessa.

Verohallinnon nykyisen ohjeistuksen mukaisesti tappiot ovat vähennyskelpoisia.

Lahjoitetuista kryptovaluutoista maksetaan lahjavero, mikäli summa ylittää lahjaveron maksuun velvoittavan rajan.