Uniswap ja UNI-token 2024 – Hajautettu pörssi eli DEX

Uniswap on saattanut kantautua korviisi kryptomaailman keskusteluja seuratessa jo useaan otteeseen, mutta sen moniselkoisuus on voinut pitää näppisi erossa tästä kryptovaihdannan muodosta.

Uniswap kuuluu kryptomaailmassa nk. tokeneihin, jotka luodaan ja joita käytetään tietyn alustan sisällä. Samoin kuin joillekin muille kryptomaailman ilmiöille, tälle ei löydy suoraa vastinetta perinteisen rahan ja vaihdannan maailmasta, vaan kyseessä on hyvinkin uniikki sijoittamisen muoto, josta syntyvät voitot perustuvat sekä fiksuihin että osittain onnekkaisiin päätöksiin.

Uniswap reaaliaikainen kurssi

eToro on usean omaisuusluokan sijoitusalusta. Sijoitustesi arvo voi nousta tai laskea. Voit menettää sijoittamasi varat. Ei kuluttajansuojaa. Voitoista voi koitua veroseuraamuksia.

Sisällysluettelo

Mikä on Uniswap?

Uniswap on yhden miehen projekti, joka on saanut vuosien myötä vakaan jalansijan kryptomaailmassa. Uniswap on hajautettu pörssi eli kryptoslangilla “DEX” (decentralized exchange) joka on osa “DeFiä” eli hajautettua taloutta: Decentralized Finance. Nykyään Uniswap on yksi tämän kategorian tunnetuimmista ja suosituimmista palveluista.

Aloittaessaan vuonna 2018 Uniswapia tuskin huomattiin, ja vasta laajemman DeFi-buumin myötä myös se on saanut nostetta ja näkyvyyttä – joka on konkretisoitunut huomattavana arvon nousuna.  Uniswap perustuu ethereum-pohjaisten kryptovaluuttojen niin kutsuttujen ERC20-tokenien vaihdantaan – tavoitteena tietenkin tuottaa voittoa vaihtojen myötä.

Toisin kuin monien kryptovaluuttojen kohdalla, joihin liittyy laaja kehittäjäyhteisö, on Uniswap yhden miehen projekti. Sen on kehittänyt Hayden Adams: amerikkalaismies, joka työskenteli aiemmin Siemensillä konetekniikan insinöörinä. Jouduttuaan työttömäksi kesällä 2017, hän ryhtyi opiskelemaan Ethereum-ohjelmointia ystävänsä kannustamana. Tämä nerokas nuorimies omaksui Ethereumiin liittyvät ohjelmointikielet Solidityn ja JavaScriptin nopeasti ja lähti kehittämään edelleen Vitalik Buterin aiemmin kuvaamaa Automated Market Maker (AMM) -mallia. Ensimmäinen leiska Uniswapista julkaistiin jo marraskuussa 2017 ja demoversio näki päivänvalon keväällä 2018.

Tietoa Uniswapista

Pikaopas: Näin käyt CFD-kryptokauppaa eTorossa!

Vaihe 1: Avaa tili eToroon!

Siirry eToron omille sivuille ja klikkaa sivulta löytyvää Liity heti-painiketta. Tämän jälkeen eToro pyytää sinua luomaan uuden käyttäjätunnuksen ja salasanan. Voit halutessasi kirjautua Facebook- tai Google-tilisi avulla. Kirjautumisen jälkeen  ohjaudut automaattisesti eToron kaupankäyntialustalle, jossa voit kokeilla Demo-tilin avulla, miten alusta käytännössä toimii. Demotilillä voit testata miten kryptovaluuttojen ostaminen ja myyminen tapahtuu alusta loppuun.

Vastuunvapaus: Pääomasi on vaarassa. Muut maksut ovat voimassa. Lisätietoja on osoitteessa etoro.com/trading/fees 

eToron arvosanamme:

4.6/5

Vastuunvapaus: Pääomasi on vaarassa. Muut maksut ovat voimassa. Lisätietoja on osoitteessa etoro.com/trading/fees 

Vaihe 2: Aktivoi tilisi ja talleta haluamasi euromäärä

Kun haluat käydä kauppaa oikealla rahalla, sinun tulee vahvistaa tilisi ja viedä rekisteröinti loppuun. Viereisen videon avulla näet miten tilin vahvistus tapahtuu muutaman vaiheen kautta. 

Vahvistuksen jälkeen voit tallettaa tilillesi rahaa klikkaamalla vasemmasta valikosta löytyvää Talletus-painiketta. Talletuksen voit tehdä luottokortilla, pankkisiirtona, PayPalin kautta tai pikasiirtona. Minimitalletus eToro alustalle on 50 dollaria (n. 50 euroa).

Katso video

Vaihe 3: Käy kauppaa virtuaalivaluutoilla

Tilin vahvistamisen ja rahansiirron jälkeen etsi haluamaasi kryptovaluuttaa (esim. Bitcoinia tai Ethereum) yläreunasta löytyvän haun avulla. Tämän jälkeen klikkaa haluamasi kryptovaluutan kohdalla Käy kauppaa -painiketta ja eteesi avautuu ostolomake (ks. viereltä).

Ostolomakkeeseen voit asettaa haluamasi kauppasumman, jolla haluat käydä CFD-kauppaa. Lopuksi klikkaa Avaa kauppa -painiketta ja olet tehnyt ensimmäisen kryptovaluuttakauppasi!

{etoroCFDrisk}% piensijoittajista menettää rahaa käydessään kauppaa CFD:llä tämän palveluntarjoajan kanssa. Sinun tulee harkita tarkasti, onko sinulla varaa ottaa suuri riski menettää rahasi. 

Vastuuvapauslauseke: eTorossa voit sijoittaa kryptovaluuttoihin CFD-, eli hinnanerotussopimuksien kautta (viputuotteet). Ne ovat monimutkaisia sijoitustuotteita, joissa on
aina riskinä pääoman menettäminen vipuvaikutuksen vuoksi. Noin {etoroCFDrisk}% piensijoittajista menettää rahaa hinnanerotussopimuksien kanssa. Sinun tulee arvioida,
ymmärräthän sijoitustuotteiden toimintalogiikan ja onko sinulla varaa menettää rahaa.

Pikaopas: Aloita sijoittaminen Plus500 alustalla!

Plus500 on tällä hetkellä yksi suosituimmista CFD-kaupankäyntialustoista, jonka kautta voit käydä CFD-kauppaan mm. kryptovaluutoilla, osakkeilla, ETF:llä sekä hyödykkeillä. Plus500 sijoitusalustan käyttöönottaminen onnistuu muutaman askeleen kautta. Kerromme tarkat ohjeet alapuolella.

 

Askel 1. Luo oma tili

Voit luoda oman tilin Plus500 alustalle klikkaamalla etusivulta löytyvää Aloita kaupankäynti nyt -painiketta. Voit halutessa kokeilla myös Demo-tiliä, jolloin pääset testaamaan Plus500 alustaa ilman, että sinun tulee syöttää tilille oikeaa rahaa. Demo-tilin avulla opit miten alusta toimii, miten kaupankäynti käytännössä tapahtuu ja Demo-tilin avulla voit käydä alustalla kauppaa riskittä. 

Plus500 tilin avaaminen onnistuu joko Google-, Facebook- tai Apple-tilisi kautta tai voit syöttää rekisteröitymislomakkeeseen haluamasi käyttäjätunnuksen ja salasanan (muista valita vahva salasana). Rekisteröitymisen jälkeen siirryt automaattisesti Plus500 alustan kaupankäynnin etusivulle.

82 % piensijoittajista menettää rahaa sijoittaessaan tämän tarjoajan hinnanerosopimuksiin. Kannattaakin miettiä, onko sinulla varaa ottaa suuri riski rahojesi menettämisestä

Askel 2. Vahvista tilisi

Jotta voit käydä Plus500 alustalla käydä oikeaa CFD-kauppaa, tulee sinun viedä rekisteröitymisesi loppuun. Tämän voit tehdä siirtymällä vasemmassa valikosta löytyvään Talletus -kohtaan, josta löytyy tilin vahvistaminen. (Vaatii Demo-tililtä oikean rahan puolelle siirtymistä).

Plus500 alusta kysyy sinulta perustietoja ja sen jälkeen sinun tulee täyttää lyhyt arviointi. Arvioinnin tavoitteena on selvittää millaiset ovat tieto- ja taitotasosi CDF-sopimuksia kohtaan. Kun olet täyttänyt kaikki vaaditut kohdat, rekisteröitymisesi on valmis.

Askel 3. Lisää tilillesi rahaa

Kun olet saanut vietyä rekisteröitymisen loppuun, voit siirtää tilillesi rahaa Talletus -kohdasta löytyvän lomakkeen avulla. Minimitalletus Plus500 alustalle on 100 euroa ja voit tehdä siirron luottokortilla, pankkisiirrolla, Trustlyn tai PayPalin kautta. Plus500 ei veloita talletusmaksuja.

Arviomme

plus500-logo.png
5/5

82 % piensijoittajista menettää rahaa sijoittaessaan tämän tarjoajan hinnanerosopimuksiin. Kannattaakin miettiä, onko sinulla varaa ottaa suuri riski rahojesi menettämisestä

Askel 4. Käy kauppaa Plus500 sijoitusalustalla

Kun olet saanut siirrettyä rahaa tilillesi, voit ryhtyä käymään oikeaa kauppaa haluamillasi sijoitusinstrumenteilla. Vasemmasta valikosta löytyy kohta Kaupankäynti, jota klikkaamalla esiin avautuu  laaja valikoima eri sijoituskohteita; ensin löytyy lista tällä hetkellä suosituimmista kohteista, nousijat ja laskijat ja sen jälkeen voit hakea eri kohteita kategorioittain. Jos sinulla on selkeästi mielessä jokin tietty kohde, voit syöttää kohteen nimen yläosasta löytyvään haku-lomakkeeseen. 

Kun löydät sopivan kohteen, klikkaa kohde auki ja osta / myy haluamallasi summalla.  

Havainnollistavat hinnat

Askel 5. Seuraa sijoituksiasi

Kun olet tehnyt ensimmäisen sijoituksesi Plus500 alustalla, voit jatkossa seurata sijoituksiasi helposti asentamalla älypuhelimellesi Plus500:n mobiilisovelluksen. Sovellus on saatavilla niin Android- kuin myös iOS-kaupoista.

Plus500 mobiilisovellus on hyvä seurantatyökalu aktiiviselle sijoittajalle, koska sovelluksen avulla voit tehdä kattavia analyyseja eri kohteista, käydä kauppaa, tallentaa haluamiasi kohteita omalle listallesi ja seurata sijoituksiasi mistä päin Suomea tai maailmaa tahansa pelkästään älypuhelimesi avulla. Plus500 mobiilisovelluksella on jo yli 10 miljoonaa latausta ja sen saama arvosana on korkea. 

82 % piensijoittajista menettää rahaa sijoittaessaan tämän tarjoajan hinnanerosopimuksiin. Kannattaakin miettiä, onko sinulla varaa ottaa suuri riski rahojesi menettämisestä

Avoimen lähdekoodin ohjelma

Muiden kryptojen tapaan, Uniswapin koodi on avointa lähdekoodia, joten se on kenen tahansa kopioitavissa ja kykyjen mukaan kehitettävissä omaksi versioksi. Uniswap toimi vuoden 2018 alusta alkaen hajautettuna pörssinä, ja sen oma UNI-token lanseerattiin vasta syyskuussa 2020. UNI-tokenin lanseeraus liittyi toisen samankaltaisen hajautetun pörssin SushiSwapin nk. vampyyri-toimintaan, jolla pyrittiin häiritsemään Uniswapin likviditeettipörssiä.

Uniswapin kohdalla onkin tärkeää ymmärtää sen kaksi keskeistä teknologiaa:  AMM eli Automated Market Maker -algoritmi ja likviditeettipooli eli liquidity pool. Ensimmäinen mahdollistaa tokenien swappaamisen eli vaihdannan annetuin ehdoin ja toinen eli likviditeettipooli sen, että haluttuja tokeneita on saatavilla. Uniswapissa voi tradettaa vain ethereum-pohjaisia defi-tokeneita, ja tämä teknologia sopiikin mainiosti juuri Uniswapin kaltaiseen toimintaan.

Vaihdettaessa tokeneita, käyttäjä maksaa pienen osuuden nk. gas-maksua, joka on käytännössä Uniswapin kehitykseen käytettävä ylläpitomaksu. Ensimmäisiä vaihdantoja tehdessäsi on tärkeää, ettet määrittele haluamaasi tokenin kurssia liian tiukaksi, vaan jätät siihen hieman joustoa – tällöin on varmempaa, että vaihdantasi menee läpi. Pidä myös Uniswapin lompakossasi aina jonkin verran ethereumia, jotta saat maksettua kaupankäyntiin liittyvät, vähäiset transaktiokulut.

Miten Uniswap toimii?

Uniswap pohjautuu ohjelmointiteknologiaan, joka mahdollistaa automaattisen krptotokenien vaihdannan Uniswapin likviditeettipoolista. Uniswapin käyttäjät voivat tallettaa tokeneita likviditeetiksi ja saavat pienen provikan (0,3%) vastineeksi näistä talletuksista.  Hajautettujen pörssien haasteena on likviditeetin saaminen vaihdantaan, ja Uniswapissa tämä on ratkaistu älysopimuksilla, jotka mahdollistavat myyjien ja ostajien kohtaamisen.

Älysopimus perustuu AMM-algoritmiin eli automaattiseen kaupan tekijään (automated market maker). Tämä algoritmi laskee markkina-aktiviteetin avulla tokeneille oikean vaihtokurssin ilman perinteisistä pörsseistä tuttuja, voimassa olevia osto- ja myyntitarjouksia. Kun käyttäjä haluaa vaihtaa Uniswapissa esimerkiksi Ethereumia (ETH) Makeriksi (MKR), saadaan vaihdannassa tarvittavat MKR-tokenit likviditeettipoolista. Mikäli niitä ei ole poolissa, ei treidaus toteudu.

Uniswap V2 – suorat vaihdot ethereumeilla

Uniswapin toinen versio eli Uniswap V2 lanseerattiin 2020. Se mahdollisti suorat vaihdannat minkä tahansa ERC-20 -tokenien välillä. Syyskuussa 2020 lanseerattiin Uniswapin oma UNI-token, ja tähän liittyen kaikille, jotka olivat käyttäneet pörssiä ennen syyskuuta, lahjoitettiin 400 UNI-tokenia airdroppina. Varmasti mukava yllätys kaikille Uniswap-pioneereille!

Uniswap V3 – entistä parempi

Toukokuussa 2021 maailmaan syntyi myös Uniswapin kolmas versio eli Uniswap V3, jonka luvataan olevan entistäkin kehittyneempi versio automaattisen vaihdannan protokollasta: enemmän likviditeettiä, entistä parempi pääoman tehokkuus likviditeetin tarjoajille, parempi tapahtumien toteutuminen tradettajille ja ylipäätään ylivoimaisen infrastruktuurin tässä hajautetun talouden vahvassa alustassa.

UNI-token

UNI-token ei ole aivan vastaava kryptovaluutta kuin tutummat Bitcoin ja Ethereum, vaan Uniswapin hallintotoken – niin kutsuttu governance token. Käyttäjän kannalta sillä ei ole välttämätöntä merkitystä esimerkiksi transaktioissa ja vastoin yleistä oletusta, se ei ole Uniswapin “päävaluutta”, jolla esimerkiksi likviditeettipoolin palkkiot maksettaisiin. Palkkiot likviditeettipooliin osallistumisesta tulevat siinä valuutassa, jota ollaan myymässä.

UNI-tokenin haltijat saavat äänivaltaa Uniswapissa ja voivat osallistua yhteisiin projektia koskeviin äänestyksiin. Jos säilytät UNI-tokenisi jossakin kyptopörssissä, käyttää silloin tämä kryptopörssi äänivaltaansa sinunkin puolestasi. Hallintotoken-malli on tyypillinen myös muille Ethereum-alustan hajautetuille pörsseille. Tällaisen tokenin arvo nousee sitä myötä, mitä enemmän sijoittajat tuovat Uniswapiin pääomasijoituksia. Etenkin suursijoittajia kiinnostanee myös äänivalta ja mahdollisuus varmistaa siten Uniswapin kehittyminen haluttuun suuntaan. UNI-token ei siis ole tämän hajautetun pörssialustan natiivitoken, vaan nimenomaan hallintoon liittyvä token.

Uniswap kurssi

Uniswapin kurssi vaihtelee jatkuvasti, kuten kryptomaailmassa tyypillistä onkin. Uniswap hinta on nyt alkuvuonna 2024 noin 6,5 euroa. Jos tarkastellaan uniswap kurssiarvoa, on se alimmillaan ollut vain kahden US dollarin tuntumassa.

Vuoden 2021 aikana Uniswapin kurssi koki kovaa nousua ja toki myös kovaa laskua. Korkeimmillaan Uniswap kävi vuoden 2021 aikana jopa 44,97 dollarissa. Jos huippulukemia vertaa tämän hetkisiin lukemiin, on kurssi laskenut lähes 90 prosenttia.

Uniswap arvo vaihtelee sen mukaan, miten paljon osto- ja myyntitapahtumia alustalla tapahtuu. Jos useammat ihmiset ostavat tokeneita Uniswapin pörssissä, sen hinta kohoaa ja jos taas myyntiä on pörssissä enemmän, sen arvo laskee. Lisäksi Uniswapin kurssiin vaikuttaa myös yleinen kryptomarkkina. Suurimpien kryptovaluuttojen kurssiheilunta vaikuttaa myös pienempien kryptovaluuttojen kurssikäytökseen.

  • uniswap
  • Uniswap
    (UNI)
  • Price
    $12.40
  • Market Cap
    $9.36 B

Osta Uniswapin UNI-tokenia

Uniswapin tokenia voi ostaa Uniswap-palvelusta. Kirjautuessasi Uniswapiin sinua pyydetään yhdistämään siihen jokin ethereum-pohjainen lompakko, kuten Metamask, WalletConnect, Coinbase Wallet, Fortmatic tai Portis. Uniswap ostaminen tapahtuu ohjelman sisällä helposti ja tietoturvallisesti. UNI-tokenia voi käyttää Uniswapin hajautetussa pörssissä tradetuksessa ja siirtämällä sitä likviditeettipooliin.

Toinen vaihtoehto on käydä kauppaa Uniswapilla CFD-sopimusten kautta. CFD-sopimus tarkoittaa hinnanerosopimusta, jolloin et omista itse kryptovaluuttaa, vaan käyt kauppaa kryptovaluutan hinnanmuutoksella. CFD-kaupankäynti onnistuu esimerkiksi eToron alustalla.

eToro on usean omaisuusluokan sijoitusalusta. Sijoitustesi arvo voi nousta tai laskea. Voit menettää sijoittamasi varat. Ei kuluttajansuojaa. Voitoista voi koitua veroseuraamuksia.

Miten säilyttää Uniswapia?

Uniswapin Uni-token on Ethereum-pohjainen ja ERC20-standardin mukainen. Siksi sille sopiva Uniswap kryptolompakko on esimerkiksi TrustWallet tai MetaMask.

Uniswap sijoituskohteena

Uniswapista kiinnostunut voi sijoittaa tähän kohteeseen myös käyttämättä Uniswap-pörssiä. Tutut kryptovaluuttapörssit tarjoavat Uniswapia sijoituskohteena, joten hajauttamistaktiikalla voit sijoittaa helposti myös Uniswapiin tutussa kryptopörssissäsi.

Kuten usein kryptojen kohdalla, olisi paras sijoitusajankohta ollut jo muutama vuosi sitten, mutta näiden markkinoiden kohdalla on helppoa hypätä mukaan myös myöhemmin: on mahdotonta tietää, miten kryptomarkkinat kehittyvät jatkossa, mutta ainakin tunnetuimpiin nimiin sijoittamisen voi nähdä yhtenä ratkaisuna kryptojen maailmassa toimiessasi. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että kryptovaluutat ovat  erittäin volatiili sijoitusväline. Sijoita omalla vastuulla ja vain sen verran rahaa kuin olet valmis häviämään.

Opi lisää kryptovaluuttoihin sijoittamisesta

Uniswap verotus

Uniswapin kautta saamiesi voittojen verotus tapahtuu Suomessa samoin kuin muidenkin kryptomaailman tuotteiden verotus: sitä koskee pääomatulovero. Jos siis saat Uniswapin kautta voittoja 1000 euron edestä, maksetaan voitosta veroa 30% eli 300 euroa.

Verottaja on ryhtynyt ohjeistamaan kryptovaluuttojen verotusta aktiivisesti viime aikoina, kun myös yhä useammat suomalaiset ovat kotiuttaneet voittojaan kryptomarkkinoilta. Verotusta varten on hyvä pitää tarkasti kirjaa myös kryptoihin liittyvistä kuluista, eli vähintäänkin sijoittamastasi pääomasta tarkkaa voiton laskentaa varten.

Opi lisää kryptovaluuttojen verotuksesta

Tee kryptoverotuksesta helppoa!

Kryptoverotus.fi tekee kryptosijoittajan elämästä helpompaa! Kryptoverotus.fi palvelun avulla vähennät veroilmoituksen tekemisen tuskaa ja voit unohtaa Excelien pyörittelemisen.

Virtuaalivaluutta.com suosittelee

5/5

Vastuuvapauslauseke: eTorossa voit sijoittaa kryptovaluuttoihin CFD-, eli hinnanerotussopimuksien kautta (viputuotteet). Ne ovat monimutkaisia sijoitustuotteita, joissa on
aina riskinä pääoman menettäminen vipuvaikutuksen vuoksi. Noin 76% piensijoittajista menettää rahaa hinnanerotussopimuksien kanssa. Sinun tulee arvioida,
ymmärräthän sijoitustuotteiden toimintalogiikan ja onko sinulla varaa menettää rahaa.

Usein kysytyt kysymykset:

Uniswap on hajautettu ethereum-pohjaisten kryptojen vaihdantapörssi, joka perustuu algoritmipohjaiseen, automaattiseen vaihdantaan ja riittävän laajaan likviditeettipooliin.

Uniswapin kolmas, paranneltu versio on nähnyt päivänvalon juuri toukokuussa 2021. Johtavan markkina-asemansa ansiosta sen tulevaisuus näyttää valoisalta ja jatkuvuudelle ei näytä olevan esteitä.

Uniswap on omassa kategoriassaan johtavassa asemassa, joten mikäli haluat sijoittaa DeFi-markkinoihin, on Uniswap järkiperustainen valinta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kryptovaluutat ovat erittäin volatiili sijoitusväline. Sijoita omalla vastuulla.

Uniswapin arvonnousuun pääsee käsiksi myös tavanomaisten kryptopörssien kautta. Todellinen enthusiasti voi ottaa Uniswapin aplikaation käyttöön ja tehdä talletuksia sen likviditeettipooliin ja vaihtaa ethereum-pohjaisia tokeneita palvelussa.