IOTA kurssi 2022 – reaaliaikainen kurssi, arvo ja ostaminen

IOTA:n kurssi on tällä hetkellä $0.33 ja koko markkina-arvo $905,293,013.26. IOTA:n kurssi on muuttunut -2.19% viimeisen 24 tunnin aikana. Lue tarkemmin IOTA:n kurssista, kurssikehityksestä ja historiasta tältä sivulta.

IOTAn kurssi on kokenut samanlaista turbulenssia kuin muidenkin kryptovaluuttojen kurssit. Kryptovaluuttana ja teknologiana IOTA on melko uusi ja IOTA kurssi kehittyessään antaakin kryptosijoittajalle mahdollisuuden saada tuottoa pääomalle pitkällä aikavälillä.

Sijoittajalta vaaditaan kuitenkin kärsivällisyyttä ja kryptovaluuttojen ominaispiirteiden ymmärtämistä. IOTAlle on ominaista sen tietynlainen yhteisöllisen ideologian esiintuominen, joten tähän valuuttaan sijoittaminen voi tarjota investoijalle myös henkisen pääoman kasvua: “put your money where your heart is”.

Vastuunvapaus: Plus500 tarjoaa CFD-sopimuksia. Sijoittaessa on aina riskinä rahan menettäminen. Huomioi Plus500 sijoittamisen kulut. 

Sisällysluettelo

IOTA kurssi 2021

IOTAn kurssi on vaihdellut vuosien varrella jonkin verran, myös alkuvuonna 2021, mutta se ei ole kokenut samanlaista hurjaa arvonnousua ja mediahuomiota, kuin esimerkiksi Bitcoin. IOTAn kurssi vuoden 2021 alussa oli 0,2961 USD ja hinta on kehittynyt siitä huomattavasti, lähes kahden dollarin tasoon. Kokonaisuudessaan IOTA kurssi on ollut tasaisen nousujohteinen alkuvuoden 2021 aikana.

Jos verrataan muihin, etenkin perinteisempiin sijoituskohteisiin, on IOTA kurssi 2021 tarjonnut siis huomattavaa arvonnousua kryptovaluuttoihin perehtyneille sijoittajille – riippuen tietenkin siitä, milloin IOTAa on ostettu ja kuinka onnistunutta sen myynnin ajoittaminen on ollut. Kryptovaluuttojen kohdalla onkin varauduttava huomattaviin kurssiheilahteluihin, joten niihin sijoittavalta vaaditaan kylmiä hermoja ja taloudellista kantokykyä.

Pikaopas: Aloita sijoittaminen Plus500 alustalla!

Plus500 on tällä hetkellä yksi suosituimmista CFD-kaupankäyntialustoista, jonka kautta voit käydä CFD-kauppaan mm. kryptovaluutoilla, osakkeilla, ETF:llä sekä hyödykkeillä. Plus500 sijoitusalustan käyttöönottaminen onnistuu muutaman askeleen kautta. Kerromme tarkat ohjeet alapuolella.

 

Askel 1. Luo oma tili

Voit luoda oman tilin Plus500 alustalle klikkaamalla etusivulta löytyvää Aloita kaupankäynti nyt -painiketta. Voit halutessa kokeilla myös Demo-tiliä, jolloin pääset testaamaan Plus500 alustaa ilman, että sinun tulee syöttää tilille oikeaa rahaa. Demo-tilin avulla opit miten alusta toimii, miten kaupankäynti käytännössä tapahtuu ja Demo-tilin avulla voit käydä alustalla kauppaa riskittä. 

Plus500 tilin avaaminen onnistuu joko Google-, Facebook- tai Apple-tilisi kautta tai voit syöttää rekisteröitymislomakkeeseen haluamasi käyttäjätunnuksen ja salasanan (muista valita vahva salasana). Rekisteröitymisen jälkeen siirryt automaattisesti Plus500 alustan kaupankäynnin etusivulle.

77% piensijoittajista menettää rahaa sijoittaessaan tämän tarjoajan hinnanerosopimuksiin. Kannattaakin miettiä, onko sinulla varaa ottaa suuri riski rahojesi menettämisestä

Askel 2. Vahvista tilisi

Jotta voit käydä Plus500 alustalla käydä oikeaa CFD-kauppaa, tulee sinun viedä rekisteröitymisesi loppuun. Tämän voit tehdä siirtymällä vasemmassa valikosta löytyvään Talletus -kohtaan, josta löytyy tilin vahvistaminen. (Vaatii Demo-tililtä oikean rahan puolelle siirtymistä).

Plus500 alusta kysyy sinulta perustietoja ja sen jälkeen sinun tulee täyttää lyhyt arviointi. Arvioinnin tavoitteena on selvittää millaiset ovat tieto- ja taitotasosi CDF-sopimuksia kohtaan. Kun olet täyttänyt kaikki vaaditut kohdat, rekisteröitymisesi on valmis.

Askel 3. Lisää tilillesi rahaa

Kun olet saanut vietyä rekisteröitymisen loppuun, voit siirtää tilillesi rahaa Talletus -kohdasta löytyvän lomakkeen avulla. Minimitalletus Plus500 alustalle on 100 euroa ja voit tehdä siirron luottokortilla, pankkisiirrolla, Trustlyn tai PayPalin kautta. Plus500 ei veloita talletusmaksuja.

Arviomme

plus500-logo.png
5/5

77% piensijoittajista menettää rahaa sijoittaessaan tämän tarjoajan hinnanerosopimuksiin. Kannattaakin miettiä, onko sinulla varaa ottaa suuri riski rahojesi menettämisestä

Askel 4. Käy kauppaa Plus500 sijoitusalustalla

Kun olet saanut siirrettyä rahaa tilillesi, voit ryhtyä käymään oikeaa kauppaa haluamillasi sijoitusinstrumenteilla. Vasemmasta valikosta löytyy kohta Kaupankäynti, jota klikkaamalla esiin avautuu  laaja valikoima eri sijoituskohteita; ensin löytyy lista tällä hetkellä suosituimmista kohteista, nousijat ja laskijat ja sen jälkeen voit hakea eri kohteita kategorioittain. Jos sinulla on selkeästi mielessä jokin tietty kohde, voit syöttää kohteen nimen yläosasta löytyvään haku-lomakkeeseen. 

Kun löydät sopivan kohteen, klikkaa kohde auki ja osta / myy haluamallasi summalla.  

Askel 5. Seuraa sijoituksiasi

Kun olet tehnyt ensimmäisen sijoituksesi Plus500 alustalla, voit jatkossa seurata sijoituksiasi helposti asentamalla älypuhelimellesi Plus500:n mobiilisovelluksen. Sovellus on saatavilla niin Android- kuin myös iOS-kaupoista.

Plus500 mobiilisovellus on hyvä seurantatyökalu aktiiviselle sijoittajalle, koska sovelluksen avulla voit tehdä kattavia analyyseja eri kohteista, käydä kauppaa, tallentaa haluamiasi kohteita omalle listallesi ja seurata sijoituksiasi mistä päin Suomea tai maailmaa tahansa pelkästään älypuhelimesi avulla. Plus500 mobiilisovelluksella on jo yli 10 miljoonaa latausta ja sen saama arvosana on korkea. 

77% piensijoittajista menettää rahaa sijoittaessaan tämän tarjoajan hinnanerosopimuksiin. Kannattaakin miettiä, onko sinulla varaa ottaa suuri riski rahojesi menettämisestä

Miten IOTA kurssi on kehittynyt?

Vuoden 2021 kevääseen tultaessa IOTAn kurssi on kehittynyt aloitusvuosistaan huomattavasti, yli 400 prosenttia. Kryptovaluuttojen huuman aikaan vuonna 2017 myös IOTAn kurssi oli huipussaan, ja vaikka tästä korkeasta arvostuksesta on tultu alas, on iota kurssikehitys ollut kuitenkin kokonaisuudessaan nousujohteinen.

Muita kryptovaluuttoja maltillisempi vaihtelu ja ehkä jopa vähäiseksi mainittava tämän hetken arvostus tarjoavat kuitenkin tilaisuuden odottaa nousujohteista kurssikehitystä tulevaisuudessa. IOTAn eteenpäin katsovan teknologian pohjalta voidaan varovaisesti arvioida, että kryptovaluutan täyttä arvoa ei ole vielä nähty.

IOTA kurssihistoria

  • iota
  • IOTA
    (IOT)
  • Price
    $0.326
  • Market Cap
    $905.5 M

Miten IOTA arvo määrittyy?

IOTA arvonkehitys on pitkälti kiinni IOTAn käyttökelpoisuudesta ja kiinnostavuudesta, eli siitä onko IOTAlle ostajia, ja kuinka korkealle IOTAa arvostetaan suhteessa muihin virtuaalivaluuttoihin. Tähän kiinnostavuuteen vaikuttavat sekä valuutan ja salausteknologian realistiset käyttömahdollisuudet, että sijoittajien odotukset valuuttaa kohtaan. Sijoittaminen on aina myös psykologiaa. Etenkin kryptovaluuttojen kohdalla sijoituksille ei ole mitään sellaista realistista, konkreettista ja käsinkosketeltavaa elementtiä, jota voitaisiin hyödyntää muussa käytössä, kuten jalometallien, designesineiden, asuntojen tai metsän kohdalla.

Virtuaalivaluutta on olemassa globaaleissa tietoverkoissa. Odotukset siitä, mitä virtuaalivaluutoilla ja tässä tapauksessa myös salausteknologialla ja esineiden internetin sovelluksilla voidaan tulevaisuudessa tehdä, määrittävät IOTAn kurssia.

IOTAn kiinnostavuuteen vaikuttaa vahvasti sen teknologisen sovelluksen menestys. Mikäli IOTAn teknologiaan perustuva esineiden internet toteutuu kaikessa laajuudessaan, on arvonnousulle vahvat edellytykset – kukaan ei kuitenkaan pysty sanomaan, minkälaista arvoa tässä voidaan odottaa. Esineiden internetin on laskettu kytkevän vuonna 2024 yhteen yli 24 miljardia esinettä ja palvelua: jääkaappeja, nettikauppoja, maksupalveluita, autoja, latauspisteitä, jne. Vaikka esineiden väliset transaktiot olisivat minimaalisia, on tässä volyymissa todellinen mahdollisuus vahvaan arvonnousuun. IOTAn menestyessä sen teknologia tulisi olemaan osa globaaleja toimintaverkkoja.

Mitkä tekijät vaikuttavat IOTAn kurssiin?

IOTAn kohdalla kiinnostavaa on se, että valuutan koko volyymi on laskettu liikkeelle kerralla. IOTA kurssiin vaikuttavat sen sijoittuminen suhteessa muihin virtuaalivaluuttoihin, sen tietoturvaan liittyvät ongelmat (joita on tosiaankin ollut), ja sen teknologinen menestyminen.

Myös yleinen kryptovaluuttojen kiinnostavuus vaikuttaa IOTAn kurssiin, lähtien niiden saamasta mediahuomiosta. Yksikin twiitti oikealta henkilöltä voi nostaa tai laskea virtuaalivaluuttojen kursseja, eikä niiden kurssiheilahteluja ja noteerauksia sido sen enempää aikavyöhykkeet kuin pankkien tai pörssien aukioloajat. Virtuaalivaluutat ovat aina liikkeessä ja aina auki.

IOTA sijoituskohteena

IOTA on säilynyt vähemmän tunnettuna virtuaalivaluuttana, kuin kryptovaluuttojen kärki. Kokenut sijoittaja – samoin kuin sijoittaja-ajattelua omaksuva aloittelija – varmasti miettiikin, voisiko IOTA ostaminen olla järkevää? Voisiko IOTA olla juuri se kryptovaluutta, jonka arvoa ei ole vielä täysin ymmärretty, ja johon panostettu pääoma tulisi nousemaan tulevaisuudessa moninkertaiseksi?

Osa virtuaalivaluuttoja seuraavista bloggaajista ja tubettajista suhtautuu varoen IOTAan, mutta tämä antaa nimenomaan mahdollisuuden myös oman käsityksen muodostamiselle siitä, mikä on IOTA arvonkehitys tulevaisuudessa. Jos katsotaan IOTAn suunnitelmia esineiden internetin salauksesta, nopeista ja kuluttomista siirroista, skaalautuvuudesta ja henkilöiden identiteetin varmistamisesta, voi tulevaisuuteen katsova sijoittaja pohtia, millaiset menestymisen mahdollisuudet hän näkee tällaisella teknologialla olevan. Tämän kautta voi miettiä onko IOTA sijoittaminen kannattavaa nyt tai lähitulevaisuudessa? Uskooko IOTAn luomiin mahdollisuuksiin?

Entä vuosikymmenien päästä – millaista arvonnousua on odotettavissa kryptovaluutoille kokonaisuudessaan, vai onko nähtävissä että ne katoavat kokonaan maailmasta. Selvää on, että kryptovaluuttoihin sijoittaessa tarvitaan myös kärsivällisyyttä ja kantokykyä, sillä niiden kurssit ovat huomattavan heilahtelevia verrattuna muiden sijoituskohteiden kursseihin.

Virtuaalivaluutta.com suosittelee

5/5

Vastuuvapaus: 77% piensijoittajista menettää rahaa sijoittaessaan tämän tarjoajan hinnanerosopimuksiin. Kannattaakin miettiä, onko sinulla varaa ottaa suuri riski rahojesi menettämisestä. Plus500CY Ltd on CySEC:n valtuuttama ja sääntelemä (#250/14)

Usein kysytyt kysymykset

IOTA on salausteknologia, joka on suunniteltu helpottamaan esineiden internetissä (IoT) olevien laitteiden välisiä mikrotransaktioita. Tämän lisäksi IOTA on virtuaalivaluutta (mIOTA), joka mahdollistaa maksamisen nopeasti ja täysin kuluitta.

Iotan teknologia perustuu DAGeihin, joka vaatii käyttäjiä vahvistamaan kaksi aiempaa tapahtumaa omien tapahtumien tekemiseksi. Erotuksena lohkoketjuteknologiaan, tiedonsiirto nopeutuu jokaisen transaktion myötä.

IOTAn kurssi on kehittynyt maltillisesti verrattuna joihinkin muihin kryptovaluuttoihin. Koska teknologian tulevaisuuden näkymät ovat vahvat – vaikkakin futuristiset – voisi ainakin hajautetun ja pitkän aikavälin sijoittamiseen tähtäävä sijoittaja ostaa IOTAa.

IOTAa voi ostaa omaksi useilta eri sijoitusalustoilta tai kryptopörsseistä. Lisäksi voit käydä IOTAlla CFD-kauppaa, jolloin et omista itse IOTA-kryptoa, vaan voit sijoittajana hyötyä sen hinnanmuutoksista.