Litecoin louhinta – näin mainaat virtuaalivaluuttaa

Erilaiset kryptovaluutat ovat perinteisiin markkoihin, euroihin ja dollareihin tottuneille mattimeikäläisille usein vaikeasti ymmärrettävä konsepti, sillä niitä ei voi kolikoiden tapaan hypistellä käsissään eikä niiden arvo tyypillisesti ole sidoksissa mihinkään fyysiseen vertailukohteeseen.

Näin on myös litecoinin kohdalla: yksittäisen litecoinin arvo määräytyy ainoastaan kysynnän ja tarjonnan perusteella.

Hämmennystä herättää yhtä lailla se, mistä litecoinin kaltainen virtuaalinen kolikko, jolla fyysistä muotoa ei ole lainkaan, tupsahtaa tähän maailmaan.

Siinä missä perinteisten seteleiden ja kolikoiden tuottamisesta vastaa valtio tai muu yksittäinen ylempi taho, litecoinien tuottamisesta vastaavat niiden käyttäjät itse eli louhijat.

Mitä litecoin louhinta eli mainaus sitten käytännössä tarkoittaa?

Lohkoketju

Litecoinien mainaaminen ei käytännössä eroa juurikaan sen isoveljeksikin kutsutun bitcoinin louhinnasta.

Sekä litecoin louhinta että koko valuutan olemassaolo perustuvat sen maksujärjestelmänä toimivaan lohkoketjuun – aivan kuten bitcoininkin tapauksessa.

Lohkoketju taas tarkoittaa juuri sitä, miltä kuulostaakin: ketjussa olevia lohkoja. Ketjun jokainen yksittäinen lohko puolestaan on listaus litecoinilla tehdyistä siirroista, joten lohkoketju on ikään kuin litecoinin kirjanpitoa.

Litecoin louhinta puolestaan on kaikessa yksinkertaisuudessaan tämän lohkoketjun ylläpitotyötä. Tätä työtä tarvitaan litecoinin hyödyntämän hajautusalgoritmin toiminnan ylläpitämiseksi.

Käytännössä litecoin louhinta on äärimmäisen monimutkaisten matemaattisten yhtälöiden ratkaisemista tietokoneen laitteiston avulla.

Louhinta sekä vahvistaa valuutan käyttäjien transaktiot lohkoketjussa että luo uusia litecoineja palkkioksi ahkerille mainaajille. Litecoin louhinta on siis koko valuutan olemassa olon ehto ja selkäranka.

Mitä enemmän lohkoja on löydetty, sitä vaikeammaksi litecoin louhinta muuttuu.

Litecoin louhinta on mahdollista kahdella eri tavalla: yksin tai niin sanotussa poolissa muiden mainaajien kanssa. Poolissa louhiminen kannattaa, sillä soolona työskentelevältä mainaajalta työhön uppoaa helposti pieni ikuisuus. Kun litecoin louhinta sen sijaan tapahtuu poolissa, louhija saa jokaisesta yhteisvoimin löydetystä lohkosta tuottoa oman osuutensa verran.

Ennen kuin litecoin louhinta on mahdollista aloittaa, tarvitaan kolikoille lompakko – joko tietokoneelle ladattava tai netissä oleva, kuten Ledger.

Tämän jälkeen louhija voi halutessaan rekisteröityä pooliin, jotta mainaaminen sujuu yksintyöskentelyä nopeammin.

Itse mainaamiseen tarvitaan ohjelma, jonka voi ladata helposti netistä. Kuulostaako yksinkertaiselta? Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa: vaikka kuka tahansa voikin ryhtyä mainaajaksi, ei litecoin louhinta välttämättä enää nykyään kannata.

Louhinta tuotto

Litecoin louhinta on parhaimmillaan varsin tuottoisaa puuhaa, mutta tavallista kalustoa käyttävän mainaajan näkökulmasta kulta-ajat ovat auttamatta takana päin.

Mainauksen hyödyt voi ottaa irti myös ilman kalustohankintoja ostamalla pilvipalvelupaketteja esimerkiksi tunnetulta Hashflarelta.

Litecoin käyttää bitcoinista poiketen scrypt-nimistä algoritmia, joka ei vaadi hurjaa prosessointitehoa ja litecoin louhinta onkin etenkin valuutan ensimmäisinä vuosina ollut kannattavaa myös tuiki tavallisten ihmisten koneista löytyvillä näytönohjaimilla. Sittemmin tilanne on kuitenkin muuttunut louhinnan vaikeustason noustua ja siihen tarkoitettujen ASIC-laitteiden tultua markkinoille.

Siinä missä litecoin louhinta aiemmin sujui vaivatta kenen tahansa kotikoneella tavan prosessorin tai näytönohjaimen avulla, tarvitaan kannattavaan louhintaan tätä nykyä erillinen ASIC-laite, jonka tehot päihittävät tietokoneen moninkertaisesti. Perinteiseen tyyliin mainaamalla kustannukset ohittavat tuotot vääjäämättä, sillä hommaan uppoaa valtavat määrät laitteiston tehoa ja sähköä.

Mitä louhinta maksaa?

Seuraavaksi herää tietysti kysymys siitä, onko erillisen ASIC-laitteen hankkiminen litecoinien louhintaa varten kannattavaa ja mitkä ylipäätään ovat litecoin louhinta kustannukset. Jos ehdit jo klikata itsesi sopivia laitteita myyvän nettikaupan sivustolle litecoinin kuvat silmissäsi, joudumme kertomaan hieman ikäviä uutisia: laitteisiin panostaminenkaan ei valitettavasti ole oikotie onneen tai pomminvarma sijoitus matkalla kohti rikkauksia.

ASIC-laitteen hankintaa suunnittelevan tulisikin ottaa huomioon ainakin seuraavat tekijät:

  • Sähkönkulutus ja siitä aiheutuvat kustannukset. Litecoin louhinta vaatii valtavasti virtaa eikä kukaan varmasti halua löytää itseään tilanteesta, jossa sähkölaskuun uppoaa enemmän rahaa kuin mitä litecoineja louhimalla on onnistunut tienaamaan.
  • Louhinnan vaikeustason lineaarinen nousu. Litecoineja on virtuaalimaailmassa rajallinen määrä (tarkalleen 84 miljoonaa kappaletta) ja mitä suurempi osa louhinnasta on tehty, sitä vaikeammaksi se muuttuu. Tuotto siis laskee sitä mukaa, kun louhijoiden määrä kasvaa.
  • Laitteiston alhainen jälleenmyyntiarvo. ASIC-laitteet on kehitetty vain ja ainoastaan louhintatarkoituksiin ja siinä ne toki loistavat. Mitään muuta niillä ei kuitenkaan tee, joten käytetylle laitteelle voi olla vaikea löytää myöhemmin uutta ostajaa.

Vaikka rikastuminen litecoineilla on houkutteleva ajatus kenen tahansa mielestä, ei litecoin louhinta ole kannattavaa puuhaa, jos siihen ryhtyy suin päin ja kokonaiskuvaa ymmärtämättä.

Tuottoisaan louhintaan tarvittava laitteisto on miltei poikkeuksetta useamman tuhannen euron sijoitus, jota ei välttämättä kannata lähteä tekemään ilman harkittua toimintasuunnitelmaa. Hintavia laitehankintoja ja pilviä hipovia sähkölaskuja vierastavien ei kuitenkaan missään nimessä tarvitse jäädä paitsioon litecoinien tarjoamista mahdollisuuksista, sillä louhimisen lisäksi valuuttaa voi myös yksinkertaisesti ostaa, josta kerromme lisää osta litecoin -osiossa tai siirry alla olevasta bannerista suoraan ostamaan.

Virtuaalivaluutta.com suosittelee

5/5

Vastuuvapauslauseke: eTorossa voit sijoittaa kryptovaluuttoihin CFD-, eli hinnanerotussopimuksien kautta (viputuotteet). Ne ovat monimutkaisia sijoitustuotteita, joissa on
aina riskinä pääoman menettäminen vipuvaikutuksen vuoksi. Noin 76% piensijoittajista menettää rahaa hinnanerotussopimuksien kanssa. Sinun tulee arvioida,
ymmärräthän sijoitustuotteiden toimintalogiikan ja onko sinulla varaa menettää rahaa.