Onko Kryptojen Härkämarkkina Ohi?

Kryptoissa nähtiin muutama viikkoa sitten huippulukemia, kun Bitcoin kävi $69 000 ja Ethereum oli lähellä $5000. Nyt kuitenkin noista lukemista ollaan kaukana ja ollaan tiputtu Bitcoinin kanssa jo 50 päivän keskiarvon alapuolelle. Markkinoilla on paljon epävarmuutta ja jopa pelkoa siitä, onko härkämarkkinan huippu jo nähty. Julkaisin aiheesta kertovan videon viime viikolla, mutta halusin avata ajatuksiani myös täällä blogin puolella. Tuon videon julkaisun jälkeen markkinoilla ollaan nähty hetkittäin positiivisempia merkkejä, mutta nyt kirjoitushetkellä Bitcoin on taas alle $57 000.

On-chain data kertoo, että nousua on luvassa!

Jos kiinnostaa seurata Bitcoiniin liittyvää on-chain dataa, kannattaa ehdottomasti laittaa Twitterissä seurantaan Will Clemente. Kyseessä on vasta 19-vuotias nuori mies, joka avaa omia ajatuksiaan Bitcoinin liikkeistä on-chain datan avulla. Yhtenä isona teemana hänen twiiteissään ja analyyseissään hän on tuonut esille Bitcoinin liquid ja illiquid supplyn. Tämä data kertoo siitä, kuinka iso osa Bitcoinin kiertävästä määrästä on ns. likvidiä, eli ostettavissa helposti. Mitä suurempi osa on ei likvidiä (illiquid), sitä suurempi paine on hinnalla nousta jos ja kun kysyntä kasvaa. Ei likvidi osuus Bitcoinista on siis sellaisten tahojen ja yksilöiden käsissä, jotka eivät myy sitä pienistä pompuista ylös tai alas. Sieltä myyntiä aletaan näkemään vasta, kun härkämarkkinan huippu on lähellä. Tällä hetkellä Bitcoinin kiertävästä määrästä ennätysiso osa on juurikin ei likvidiä, joka viittaa siihen että niin kutsuttu supply shock on tulossa. Se kuitenkin vaatii volyymin kasvamista, jota odotellaan tällä hetkellä.

Muutamia lyhyellä aikavälillä yleensä positiivisia merkkejä joita on-chain datasta löydetään on mm. se, että louhijat ovat lopettaneet louhimansa Bitcoinin myymisen. Tämä viittaa siihen, että louhijat odottavat hinnan nousevan lähiaikoina jolloin ei ole kannattavaa myydä louhittuja Bitcoineja heti. Tämän lisäksi short term holders, eli ne ostajat jotka eivät pidä Bitcoineistaan kiinni pitkään, ovat nyt myyneet viimeisten päivien aikana omiaan pois tappiolla. Tämä on yleensä merkki pohjasta, eli siitä ettei ainakaan paljoa alemmas enää mentäisi ennen isompaa pomppua.

Viimeisenä asiana liittyen graafeihin haluaisin nostaa liikkuvat keskiarvot sekä short term holder keskiarvo-ostohinnan. Niin kuin alussa mainitsin, on Bitcoin tällä hetkellä 50 päivän keskiarvon alapuolella. Vaikka tämä onkin lyhyellä aikavälillä yleensä huono merkki, niin 200 päivän keskiarvo on kuitenkin se, jolla on enemmän väliä. Sen yläpuolella oleminen on merkki siitä, että markkina on vielä enemmän positiivinen, vaikka lyhyellä aikavälillä korjauksia tulisikin. Short term holder keskiarvo-ostohinta on myös yksi asia josta mainitsemani Will Clemente on nyt lähiviikkoina puhunut. Se on yleensä härkämarkkinassa toiminut hyvänä pohjan merkkinä ja karhumarkkinassa ollut vahva resistanssi. Tällä hetkellä tuo raja on noin $53 000 kohdalla, jonka alle ei olla tässä korjauksessa menty. Muutaman kerran on Bitcoin käynyt testaamassa tuota rajaa ja ollaan käyty lähellä, mutta sen alle ei olla menty. Viimeisin pomppu sieltä sai Bitcoinin muutamassa tunnissa nousemaan useamman tuhatta dollaria.

Historiallinen data ja kryptojen yleistyminen!

On-chain datan lisäksi härkämarkkinan jatkumisesta kertoo historiallinen data, sekä kryptojen yleistyminen. Historiallisesta datasta mm. nähdään se, että härkämarkkinan viimeinen kvartaali, joka meillä nyt on aiemman datan perusteella käynnissä, on aina sisältänyt kovan kurssirallin. Esimerkiksi viime härkämarkkinan viimeisen 2 kuukauden aikana nähtiin kaksi yli 20% korjausta, mutta nousua tuli silti yli 200%. Nyt nähty korjausliike Bitcoinissa on juuri mennyt tuon 20% yli, joten mitään uutta ei nyt ole nähty. Ja vaikka tällä kertaa viimeisen kuukauden nousu jäisi vaikka puoleen viime kerrasta, olisi Bitcoinin hinta silti yli $100 000. Aika näyttää kuinka pitkälle päästään, mutta itse odotan näkeväni seuraavien kuukausien aikana 6 numeroisen Bitcoinin ainakin hetkellisesti!

Historiallisesta datasta keskustellessa täytyy nostaa esiin myös google-hakujen määrät. Google Trends palvelusta voidaan tarkastella sitä, kuinka paljon on eri aikoina Bitcoin hakusanalla asioita haettu. Sieltä huomataan helposti se, että emme ole lähelläkään niitä lukemia joita on aiemmin ollut uusien ath lukemien aikaan. Eli vaikka nyt hetki sitten rikottiinkin vanha ath lukema ja jopa kivuttiin $69 000, ei yksityissijoittajia näytä paljon kiinnostavan. Se on merkki siitä, että kasvua on mahdollista tulla vielä paljon. Kun kiinnostuvuus alkaa taas nousta, niin nousee myös ostot ja sitä kautta painetta hinnan nousulle on!

Kryptot yleistyy!

Kryptojen yleistyminen on näkynyt viimeisen vuoden aikana myös isosti. Ollaan nähty mm. isojen pörssiyhtiöiden ostavan yhä enemmän ja enemmän Bitcoinia. Viimeisimpänä ilmoituksena Microstrategy ilmoitti ostaneensa yli $400 milj. lisää Bitcoinia ja pitää tällä hetkellä hallussaan jo yli 121 tuhatta Bitcoinia. Keväällä Tesla ilmoitti ostaneensa yli $1.5mrd. Bitcoinia, Square on ostanut ison määrän Bitcoineja ja tietenkin El Salvador on ilmoittanut jo useampaan otteeseen ostaneensa lisää Bitcoineja. Tämän lisäksi Crypto.com on näkynyt viimeaikoina todella vahvasti kaikkialla heidän $100milj. mainoskampanjansa ansiosta, sekä tietenkin Los Angelesilaisen koripalloareenan nimioikeuksien ostaminen $700milj. toi paljon huomiota ja tuo sitä jatkossakin.

Tämän lisäksi yhdysvalloissa isot urheilijat, useammat pormestarit ja poliitikot ovat ilmoittaneet ottavansa palkkojaan jatkossa Bitcoinina. Tässä isona apuna on ollut Jack Mallersin perustama Strike maksupalvelu, joka antaa kelle tahansa mahdollisuuden ottaa osan palkastaan Bitcoinina. Bitcoin on näissä uutisissa suuressa roolissa, mutta sen yleistyminen vie myös koko kryptomarkkinaa eteenpäin. Ja vaikka näiden asioiden vaikutukset ei aina näy heti, vaikuttaa ne pitkällä aikavälillä varmasti!

Itse siis olen positiivisella mielellä vielä tämän vuoden kryptomarkkinan liikkeistä, mutta vain aika näyttää. Joka tapauksessa olen osa tätä markkinaa pitkäaikaisena sijoittajana, joten ei sen väliä vaikka karhumarkkina pian jo alkaisikin.

– Lari Heinonen / Mihin Sitä Säästäis?

YouTube ja Nettisivu: https://mihinsitasaastais.fi/linkkipuu/