kryptouutiset

Kryptouutiset viikko 52. – Palkat kryptoina & kryptomaksut lisääntyvät

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp

Alla saat koosteen neljästä mielenkiintoisesta uutisesta viime viikolta. Kuluttajat kasvattavat kryptomaksujen adaptaatiota, kiinalaiset yritykset varaavat NFT tavaramerkkejä, kryptovaluuttana maksettu palkka houkuttelee nuorempia työntekijöitä sekä bitcoinin ja ethereumin hinnat pysyvät matalana.

Kiinalaiset yritykset havittelevat NFT-tavaramerkkejä

Kiina oli vähän aikaa sitten ilmoittanut kieltävänsä kaikki kryptovaluutat. Kuitenkin tähän mennessä Kiinassa on tehty yli 8000 tavaramerkkihakemusta 1300 yrityksen toimesta. Suuria yrityksiä kuten Tencent tai Huawei ovat myös mukana tavaramerkkihakemuksissa. Tavaramerkkejä voi myös kaupata muille yrityksille ja hakemusten ideana voi olla kaupankäynti.

Kuluttajat ajavat kryptomaksamista

Kryptomaksaminen voi olla uusi innovaatio yrityksille mitä kannattaa lähteä kokeilemaan. Erään kyselyn mukaan 57% vastaajista uskoi kryptovaluuttamaksamisen antavan yritykselle kilpailuedun. Teknologian kehittymisen myötä kryptovaluuttamaksamiseen liittyvät kulut ovat murto-osan verrattuna perinteiseen maksamiseen ja yritys- sekä kuluttaja säästävät tässä vaihtokaupassa.

Bitcoinin hinta pysyttelee alhaalla

Kryptovaluuttojen vaihdanta oli kevyttä monissa eri kryptovaluuttapörsseissä juhlapyhinä ympäri maailmaa. Bitcoin aktivoitui muutaman prosentin, mutta ei lähtenyt vielä kovaan nousuun. Ethereumin hinta pysyi maltillisena. Joulukuu on ollut historiallinen kryptovaluuttojen nousuun vaikuttava kuukausi. Historiallisia käyriä seuraava bitcoin näyttäisi odottavan vielä nousuaan.

Palkat kryptoina

Yhä useammat uuden sukupolven työntekijöistä haluavat saada palkkansa kryptovaluuttana. Muun muassa monet urheilijat sekä poliitikot toivovat saavansa palkkansa kryptojen muodossa ja työntekijät seuraavat trendiä. LinkedIn raportoi, että kryptovaluuttaan liittyviä työlistauksia oli vuodessa lisääntynyt 600 prosenttia. Monilla kryptovaluuttayrityksillä on normaalia maksaa palkka kryptovaluuttana. Negatiivisiakin puolia voi olla, jos kryptovaluutan hinta laskee todella paljon. Toki hinta voi myös mennä myös ylöspäin ja palkan arvo voi nousta paljon.

Kryptouutiset lukemalla saat ajankohtaisen katsauksen kryptovaluutoista. Muista seurata Virtuaalivaluutta.comia myös Twitterissä, jossa saat ilmoitukset uusista julkaisuistamme sekä pääset käsiksi muihin mielenkiintoisiin uutisnostoihin!

Tuoreet #kryptouutiset sähköpostiisi

Koostamme kryptomaailman tapahtumat tiiviiksi paketiksi kerran viikossa. Tilaa alta viikoittainen uutiskatsaus sähköpostiisi tuoreeltaan!

Kryptovaluuttojen mullistava vaikutus eri toimialoihin

Kryptovaluuttojen mullistava vaikutus eri toimialoihin

Kryptovaluutat ovat siirtyneet marginaalista valtavirtaan. Vuodesta 2009 alkanut bitcoinin tarina on johtanut laajempaan lohkoketjuteknologian käyttöönottoon, ja yhä useammat toimialat hyödyntävät nyt digitaalisia

Maksutietojen turvaaminen verkossa pelatessa

Verkkopelaaminen on tällä hetkellä todella suosittua. Tämän suuren suosion myötä on kuitenkin kasvanut myös huoli henkilökohtaisten tietojen, kuten maksutietojen turvallisuudesta. Pelaajat tallettavat

61 % piensijoittajien tileistä menettää rahaa käydessään CFD-kauppaa tämän tarjoajan kanssa. Sinun kannattaa harkita, onko sinulla varaa ottaa suuri riski rahojesi menettämisestä.