Kryptouutiset 25.1.2021: Bitcoin korjausliikkeessä, Ethereum jatkaa nousuaan, USA:n vallankahvan vaihdos

bitcoin uutiset

Tässä artikkelissa saat katsauksen kuuteen tärkeimpään uutiseen krytovaluuttoihin liittyen viikolta 3. Viikon aikana ehti tapahtua paljon. Bitcoin kääntyi viime viikon aikana korjausliikkeeseen, tiputtaen alas jopa 20 % nousustaan. Kurssilaskuun vaikutti myös huhut kaksinkertaisesta transaktiosta. Kryptovaluutta ”valaat” jatkavat tankkaustaan, volatiliteetistä huolimatta. Vaikka Bitcoinin kurssi kääntyi laskuun, toiseksi suosituin kryptovaluutta Ethereum jatkoi nousuaan. Varainhoitaja Blackrock on ilmoittanut julkisesti kiinnostuksestaan Bitcoinin futuureja kohtaan. Yhdysvalloissa on toimessaan aloittanut presidentti Joe Biden. Hänen ja esimerkiksi valtiovarainministerin myötä, odotettavissa on muutoksia krytovaluuttaa koskeviin säännöksiin ja määräyksiin.

 

Kaksinkertainen transaktio aiheutti huolta Bitcoin-sijoittajissa

Bitcoinin hinnassa on viime viikon aikana havaittavissa korjausliikettä. Perjantaihin 22.1. mennessä Bitcoin oli laskenut noin 20%. Kuitenkin viikonlopun aikana kurssi kääntyi taas nousuun. Kauppalehti uutisoi sijoittajissa huolta herättäneestä ”double spend” -ilmiöstä, joka tarkoittaa kaksinkertaista transaktiota. Siinä yksittäinen käyttäjä olisi onnistunut käyttämään noin 21:tä dollaria vastaavan summan Bitcoineja kahteen kertaan. Epäilys on sittemmin kumottu, mutta huhut ehtivät jo horjuttaaa Bitcoinin kurssia. Syy miksi kaksinkertainen transaktio on huolta herättävä ilmiö, on se, että se käytännössä mahdollistaisi uusien Bitcoinien syntymisen. Bitcoinin tärkein peruspilari on se, että niiden 21 miljoonan kokonaismäärää ei voi missään vaiheessa lisätä.

 

Kryptovaluutta ”Valaat” jatkavat tankkaustaan

Vaikka Bitcoinin hinnassa on ollut aaltoliikettä, nousujen liki sulavan kokonaan menneenä viikolla, niin kutsutut ”valaat” ovat silti tehneet ostoja lähiaikojen volatiliteetistä huolimatta. Tämän osoittaa transaktioihin perustuva data. Nämä ”Valaat” ovat Bitcoinin omistajia, jotka omistavat 1000 Bitcoinia tai enemmän. Tämä tarkoittaa tämän hetken kurssilla kymmien miljoonien omaisuutta. Esimerkiksi MicroStrategy on ilmottanut ostaneensa lisää Bitcoinia yli 10 miljoonalla dollarilla.

 

Ethereum jatkaa nousuaan

Vaikka Bitcoinin kurssi kääntyi laskuun, toiseksi suosituin kryptovaluutta Ethereum nousi ennätyslukemiin, ollen nyt hiukan päälle 1000€. Ethereumin arvo onkin kolminkertaistunut muutamassa kuukaudessa, eikä suurta korjausliikettä ole vielä ollut näköpiirissä. Kryptovaluuttoja analysoiva Simonen Peters arvioi Ethereumin arvon jatkavan kasvuaan ja kiihtyvän. ”Mielestäni on hyvinkin mahdollista, että ethereum kohoaa 2500 dollarin arvoon vuonna 2021, sillä se hyötyy myös nykyisestä, pidempikestoisesta kryptovaluuttojen hamstraamisen ryntäyksestä”, Peters sanoo. ”Tämä tuore arvoennätys saattaa siis olla vasta alkua.” Kryptovaluutat vaikuttavatkin paljon toisiinsa ja ovat keskenään jonkinlaisessa symbioosissa.

 

Varainhoitaja Blackrock kiinnostunut Bitcoinista

Myös yhä useampi perinteistä varainhoitoa tekevä yritys on kiinnostunut Bitcoinista. Joukkoon liittyy myös Blackrock, joka on yksi maailman suurimmista varainhoitajista, on ilmoittanut kiinnostuksestaan Bitcoinia kohtaan. Yritys on hakenut SEC:istä (U.S Securities and Exchange Commission) kahta rahastoaan sijoittaakseen bitcoinin-futuureihin. Blackrock liittyy useisiin muihin varainhoitajiin, jotka sijoittavat jo bitcoiniin, näitä ovat esimerkiksi Brittiläiset Ruffer ja Skybridge.

 

Presidentti Joe Biden jäädyttää ehdotuksen kryptovaluutta-lompakoista

Yhdysvaltojen vallankahvassa aloitti viime viikolla presidentti Joe Biden. Presidentin vaihtuminen tuonee myös muutoksia maan virtuaalivaluuttaan liittyvään politiikkaan ja päätöksiin. Ensitöikseen presidentti Biden on tehnyt lukuisia päätöksiä ja toimintatapojen muutoksia, hän on jäädyttänyt kaikki virastojen päätöksentekomenettelyt, mukaan lukien Yhdysvaltojen rahoitusrikosten valvontaverkoston (FinCEN) ehdotuksen kryptovaluutta-lompakoista. Biden nimittää jonkun tarkistamaan kaikki uudet tai vireillä olevat säännöt, Valkoisesta talosta ilmoitetaan.

 

Yhdysvaltojen mahdollisella valtiovarainministerillä on jyrkkä kanta kryptovaluuttoja kohtaan

Presidentti Joe Bidenin omien kantojen ja näkemysten lisäksi, krytovaluuttoihin liittyviin sääntöihin ja määräyksiin vaikuttaa myös Yhdysvaltojen tuleva valtiovarainministeri. Jos Joe Bidenin ehdokas nimetään uuden hallituksen valtiovarainministeriksi, voi se tietää lisää kiristyksiä krytovaluuttojen ympärillä. Ehdokas on Janet Yellen, joka on taloustieteilijä ja Yhdysvaltain keskuspankin entinen pääjohtaja. Senaatin talouskomitean haastatellessa Yelleniä kryptovaluutoista, hän tokaisi että ”Kryptovaluutat ovat erityinen huolenaihe, minusta monia niistä käytetään – etenkin kaupankäyntiä ajatellen – lähinnä laittomaan toimintaan.” Yellen haluaisi puntaroida kryptovaluuttojen rajoittamista ja varmistamista, että rahanpesu ei olisi mahdollista.

Muista seurata sivustoamme www.virtuaalivaluutta.com. Joka maanantaina ilmestyy uudet kryptouutiset, joissa yhden uutiskattauksen avulla saat kokonaiskuvan viikon tapahtumista kryptovaluuttarintamalla. Muista seurata meitä myös Twitterissä nimellä krypto_uutiset. Twitterissä saat uusimmat ilmoitukset uusista julkaisuistamme!

Kryptouutiset 18.1.2021: Alkuvuoden kryptorallissa on mukana ”isot pojat”

Kryptouutiset

Institutionaaliset sijoittajat kryptobuumin vetureina

Vuoden 2021 ensimmäiset viikot ovat olleet aikamoista ”kryptorallia”, joka näyttää vain jatkuvan. Tänä aikana Bitcoin on tehnyt uudet ATH-lukemat (All Time High). Vain noin kuukausi sitten joulukuun puolivälissä Bitcoin rikkoi maagisena pidetyn 20.000 dollarin rajan, 3.1.2021 rikkoontui 30 tuhatta dollaria ja 9. tammikuuta syntyi kaikkien aikojen korkein noteeraus hieman vajaassa 42 tuhannessa dollarissa. Muut kryptovaluutat eli ns. altcoinit ovat sahanneet myös ylöspäin Bitcoinin näyttäessä mallia.

Yhtenä syynä Bitcoinin vahvaa nousuun on pidetty instituutioiden kasvanutta kiinnostusta. Markkinoilla pääoma hakee epävarmoina aikoina (ja muulloinkin) turvasatamia, joissa pääomat ovat pitkällä aikavälillä suojassa arvon laskulta. Kulta on ollut varma arvonsäilyttäjä jo tuhansia vuosia, nyt Bitcoinista on alettu ajattelemaan samoin. Bitcoin voi olla kulta 2.0. Argentiinalainen miljardööri Marcos Galperin kuvaa Bitcoinia ”parempana arvonsäilyttäjänä kuin kultaa”.

 

Goldman Sachs valmis tulemaan markkinoille – Citi ja JP Morgan tulossa perässä?

Instituutioista puheenollen myös amerikkalainen jättipankki Goldman Sachs on Coindesk.comin julkaiseman artikkelin mukaan hyppäämässä kryptomarkkinoille ”pian”. Pankkijätti on tutkinut vakavissaan kryptovaluuttojen säilytystä osana ”laajaa digitaalista strategiaansa”. Muista isoista jättipankeista myös Citi ja JPMorgan ovat kertoneet tutkivansa asiaa. Square, PayPal ja Visa ovat jo lähteneet mukaan peliin.

Edellinen muutaman vuoden takainen Bitcoinin nousuralli oli ns. tuulipukuralli, jossa yksityissijoittajat lähtivät mukaan voittojen toivossa ja häipyivät pelistä yhtä nopeasti. Nyt puhutaan aivan eri asiasta, kun mukana ovat talousmaailman jättiläiset.

 

Tutkimus: kryptovaluutat osana sijoitussalkkua jo 49% useammin kuin vuosi sitten

Kryptovaluutat kuuluvat yhä useamman sijoitusportfolioon, asian vahvistaa myös amerikkalainen tutkimus, jonka mukaan amerikkalaiset varainhoitajat allokoivat asiakasportfolioiden varoja kryptoihin 49% enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kryptoihin hajauttaneista varainhoitajista 82% sijoittavat kryptovaluuttoihin myös henkilökohtaisesti.

Bitcoinin vahva nousu on herättänyt myös keskuspankit katsomaan asiaa entistä tarkemmin. Talouselämän jutun mukaan Euroopan keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde sekä Britannian finanssivalvonnan viranomainen FCA ovat ottaneet kantaa kryptovaluuttojen sääntelyyn. Kanadalainen miljardööri Frank Giustra uskoo, että ”Bitcoinin kurssi voi nousta vielä paljon korkeammallekin, mutta se ei silti tule korvaamaan kultaa arvonsäilyttäjänä”. Keskuspankit ovat huolissaan Bitcoinin vahvasta kehityksestä, koska he omistavat kultaa, mutta eivät Bitcoinia, johon heillä ei ole kontrollia.

 

Polkadotista markkinoiden #4 virtuaalivaluutta ohi Ripplen

Myös muut kryptovaluutat ovat saaneet osansa alkuvuoden vahvasta kurssirynnistyksestä. Ethereumin tapaan ns. platfrom-kategoriaan kuuluvan Polkadotin kurssi on ollut vahvassa vireessä. Polkadotin kurssi nousi tammikuun 11. päivästä eteenpäin viidessä päivässä yli 100%, jonka seurauksena se nousi Ripplen (XRP) ohi neljänneksi arvokkaimmaksi kryptovaluutaksi. Polkadot ekosysteemi, joka nousi suureen tietoisuuteen viime vuonna ja sen povataan olevan yksi kuumimmista uusista kryptovaluutoista vuonna 2021.

Kaiken kaikkiaan vuoden 2021 alku on ollut kryptovaluuttojen osalta erittäin vauhdikasta aikaa ja mielenkiinnolla odotellaan mihin tilanteet kehittyvät alkaneen vuoden aikana. Osa ennustaa Bitcoinille jopa yli 100.000 dollarin kurssia, aika näyttää miten tulee käymään. Varmaa on, että mikäli sadantonnin kurssi toteutuu, harmittaa epäonnista Walesilaista it-työntekijää James Howellsia vieläkin enemmän ellei hän löydä hukkaamaansa kovalevyään, jonne hän oli 2010-luvun taitteessa louhinut yli 7 500 Bitcoinia 😁