ethereum kurssi

Ethereum kurssi 2025

Ethereumin kurssi on tällä hetkellä $1,924.82 ja koko markkina-arvo $232,311,216,202.88. Ethereumin kurssi on muuttunut -5.21% viimeisen 24 tunnin aikana. Lue tarkemmin Ethereumin kurssista, kurssikehityksestä ja historiasta tältä sivulta.

Ethereumin kurssissa on nähty jyrkkää laskua vuoden 2025 alkukuukausina. 

Ethereumin kurssi perustuu muiden kryptovaluuttojen tavoin pääsääntöisesti kysyntään ja tarjontaan. Ethereumin arvo on tyypillisesti hyvin epävakaa. Hinta muuttuu melkein joka sekunti ja vaihtelu voi olla hyvin suurta pelkästään yhden päivän aikana. Suuri vaihtelu houkuttelee sijoittajia.

Ethereum on ensimmäinen niin sanottu toisen sukupolven kryptovaluutta. Sanotaan, että se on paljon muutakin kuin vain virtuaalista valuuttaa. Se on ”ekosysteemi”. Monesti puhutaan myös virtuaalisesta käyttöjärjestelmästä ja sitä kuvailtaessa ymmärtämisen helpottamiseksi on käytetty vertauskuvana esimerkiksi Windowsia.

Ethereum perustuu lohkoketjuteknologiaan. Itse asiassa virtuaalisen kolikon nimi on Ether ja Ethereum tarkoittaa koko käyttöjärjestelmää. Ethereumin kehittäjänä pidetään venäläistä Vitalik Buterinia, mutta tosiasiassa mukana kehitystyössä oli muitakin henkilöitä. Virallisesti Ethereum käynnistyi vuonna 2015, mutta sitä oli kehitetty jo muutama vuosi ennen varsinaista käynnistymistä.

Kryptovaluuttoihin sijoittaminen on riskialtista, eivätkä ne välttämättä sovi piensijoittajille. Saatat menettää koko sijoituksesi. Ymmärrä riskit täällä. Lue lisää: https://etoro.tw/3PI44nZ

Sisällysluettelo

Ethereum reaaliaikainen kurssi

Kryptovaluutoille on tyypillistä, että kurssi vaihtelee todella paljon ja arvonvaihtelu voi olla hyvinkin suurta. Koska Ethereumin kurssi määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan, kurssi on korkealla silloin, kun suuri määrä ihmisiä haluaa ostaa sitä. Vastaavasti se on matala silloin, kun kysyntää on vähemmän. Koska Etherin määrää ei ole Bitcoinin lailla rajattu, pitää kysynnän pysytellä korkeammalla kuin uusien louhittujen Etherien määrä.

Suuret vaihteluvälit kryptovaluuttojen kursseissa mahdollistaa muhkeat voitot, mutta kääntöpuolena kasvattaa samalla riskejä. Verrattuna esimerkiksi osakkeisiin tai sijoitusrahastoihin, kryptovaluutat voivat mahdollistaa moninkertaisesti suuremmat tuotot kuin nämä kaksi ikinä, mutta mahdollisuutena on myös menettää sijoitetut rahat. Tämä kannattaa pitää mielessä ja myös se, että sijoittaa vain sen verran kuin on valmis häviämään.

  • ethereum
  • Ethereum
    (ETH)
  • Price
    $1,921.15
  • Market Cap
    $231.89 B

Opas: Näin ostat Ethereumia!

Vaihe 1: Avaa sijoitustili

Ethereumia saa ostettua nykyään monelta eri palveluntarjoajalta. On kuitenkin oltava tarkkana minkä alustan valitsee, koska eri tarjoajien kuluissa voi olla suuriakin eroja.

Yksi suosittu kaupankäyntialusta tällä hetkellä on eToro, joka on yksi maailman suurimmista finanssialan verkkoalustoista (yli 35 miljoonaa käyttäjää). eTorosta löydät Ethereumin lisäksi myös lähes kaikki merkittävimmät virtuaalivaluutat, kuten mm. Bitcoinin, Litecoinin, XRP:n ja lukuisia muita. 

eToron hinnoittelu on markkinoiden edullisimpia: Ethereumin ostaessa/myydessä palvelumaksu on vain 1 % hankitun valuutan hinnasta. 

Kryptosijoitukset ovat riskialttiita ja erittäin epävakaita. Veroa saatetaan periä. Ymmärrä riskit. Lue lisää: https://etoro.tw/3PI44nZ

eToron arvosanamme:

Rated 4.6 out of 5

Kryptosijoitukset ovat riskialttiita ja erittäin epävakaita. Veroa saatetaan periä. Ymmärrä riskit. Lue lisää: https://etoro.tw/3PI44nZ

Vaihe 2: Aktivoi tilisi ja talleta haluamasi euromäärä

eToro toimii EU:n finanssilainsäädösten alaisena, joten sinun tulee vahvistaa tilisi. Tämän jälkeen eToro tarkastaa tiedot, ja saat hyväksynnän noin 1-2 päivän kuluessa.

Voit tallettaa eToroon euroja suoraan verkkopankista tai luotto- ja maksukorteilla. Vähimmäistalletus on 50 USA:n dollaria.

Vinkki: Talleta suoraan USA:n dollareita, niin vältyt valuutanvaihtokuluilta!

Vaihe 3: Osta Ethereumia

Löydät Ethereumin ja kaikki tarjolla olevat virtuaalivaluutat klikkaamalla valikosta löytyvää ”Käy kauppaa markkinoilla” –kohtaa.

Kun haluat siirtyä ostamaan, paina Ethereumin kohdalta ”Käy kauppaa” -painiketta ja syötä esiin avautuvaan lomakkeeseen haluamasi summa, jonka haluat sijoittaa (ks. kuva lomakkeesta).

Voit halutessasi asettaa tappionpysäyttimen tai voitonkotiuttimen. Jos Ethereumin arvo nousee tai laskee yli asettamasi pysäyttimen, eToro tekee osto-/myyntikaupan automaattisesti puolestasi.

Valintojen jälkeen klikkaa ”Avaa kauppa”. Onnittelut, nyt omistat Ethereumia!

Kryptosijoitukset ovat riskialttiita ja erittäin epävakaita. Veroa saatetaan periä. Ymmärrä riskit. Lue lisää: https://etoro.tw/3PI44nZ

Kryptosijoitukset ovat riskialttiita ja erittäin epävakaita. Veroa saatetaan periä. Ymmärrä riskit. Lue lisää: https://etoro.tw/3PI44nZ

Ethereum on muutakin kuin virtuaalivaluutta

Ethereumin avulla kuka tahansa voi kehittää oman kryptovaluutan tai luoda älysopimuksia käyttävän sovelluksen. Ethereumin kehittäjä Vitalik Buterin oli sitä mieltä, että Bitcoin tarvitsee oman ohjelmointikielen, jonka avulla sen lohkoketjuun voitaisiin kehittää erilaisia sovelluksia. Buterin työskenteli aluksi Bitcoinin parissa, joten sen ominaisuudet ja mahdolliset puutteet olivat hänelle erityisen tuttuja. Hän olisi halunnut, että Bitcoinilla olisi mahdollisuus olla muutakin kuin virtuaalinen valuutta. Kuitenkaan Bitcoin ei lähtenyt kehittymään tähän suuntaan, joten Buterin keräsi rahoituksen Ethereum-projektille ja loppu on historiaa.

Jos verrataan Ethereumia esimerkiksi juuri Bitcoiniin, kyseessä on oikeastaan täysin eri asiat. Bitcoin on lohkoketjuteknologiaa hyödyntävä kryptovaluutta ja maksujärjestelmä. Ethereum puolestaan on lohkoketjuteknologiaan perustuva tietojenkäsittelyalusta, jolla on myös oma ohjelmointikieli sovellusten kehittämistä varten.

Ethereumin yhteydessä puhutaan usein älysopimuksista. Ne tarkoittavat käytännössä Ethereumin lohkoketjuun tallennettuja ohjelmanpätkiä, jotka toimivat ennalta määritettyjen ehtojen mukaisesti. Kyseessä on niin sanotut hajautetut ohjelmat, minkä johdosta niitä ei voi jälkeenpäin muokata tai peukaloida. Ne toteutuvat 100 % varmuudella aina, kun niille määritetyt reunaehdot täyttyvät. Tämä takaa hyvän toimintavarmuuden, mutta toisaalta pienikin ohjelmointivirhe aiheuttaa ongelmia, koska myös väärin tehty ohjelmanpätkä toteutuu varmuudella aina.

Ethereumin avulla on jo tähän mennessäkin rakennettu paljon erilaisia sovelluksia, joihin kuuluu muiden muassa kryptovaluuttalompakkoja, pelejä, joissa voi käyttää pelin sisäistä rahaa tai oikeaa rahaa sekä erilaisia taloudellisia sovelluksia, joiden kautta voi lainata tai sijoittaa digitaalisia varoja.  Lohkoketjuteknologian avulla kuka tahansa pystyy tarkistamaan, mitä ketjussa on tapahtunut. Tämä luo avoimuutta ja läpinäkyvyyttä virtuaalivaluutan käyttöön. Kuitenkaan eri osapuolten henkilöllisyys ei paljastu, vaikka muuten tieto onkin julkista.

Ethereumin avulla toteutetaan paljon ICO-sijoittamista. ICO tulee sanoista Initial Coin Offering ja se tarkoittaa sitä, että jokin yhtiö myy pienen osan uutta kryptovaluuttaansa ennen sen tulemista julkisille markkinoille. Tätä voi verrata IPO:oon eli Initial Public Offeringiin, joka tarkoittaa yksinkertaistetusti yrityksen listautumista pörssiin. Sijoittajat monesti pitävät listautumisista, koska sen jälkeen on mahdollisuus mukavaan kurssinousuun. Yhtä lailla ICO:n jälkeen kryptovaluutan arvo voi nousta hurjasti, mikä on tuottoisaa sijoittajalle. Erityisesti vuonna 2017 valloillaan oli suuri ICO-buumi ja se näkyi myös Ethereumin kurssissa.

Mihin Ethereumin arvo perustuu?

Ethereumin arvo perustuu yksinkertaistetusti kryptovaluutoille tyypilliseen tapaan kysyntään ja tarjontaan. Ethereumin arvon muodostumiseen liittyy kuitenkin muutakin, ja sitä voi olla vaikea ymmärtää. Tässä kohtaa on hyvä huomata jo aiemmin mainitun Bitcoinin (tai muun virtuaalivaluutan) ja Ethereumin ero. Ethereumin arvoon vaikuttaa muun muassa se, kuinka paljon Ethereumin avulla luodaan sovelluksia ja kuinka paljon sitä ylipäätään hyödynnetään. Jos ihmiset kokevat Ethereumin hyödyntämisen ja käytettävyyden helpoksi ja käteväksi, suosio kasvaa ja samalla sillä on myös positiivisia vaikutuksia arvoon.

Ethereum kurssihistoria

Ethereumin ja muiden kryptovaluuttojen kurssi on vaihdellut vuosien varrella hyvinkin radikaalisti. Ethereumin kurssihuippu osui vuoteen 2021, jolloin sen kurssi saavutti yli 4890 dollarin rajan. Ethereum eroaa esimerksiksi Bitcoinista siinä, että Ethereitä voidaan louhia koko ajan lisää, eikä niiden lukumäärää ole rajoitettu. Bitcoin on rajattu 21 miljoonaan yksikköön, kun taas Ethereitä on markkinoilla tällä hetkellä jo noin 122,7 miljoonaa yksikköä. Tarjontaa on siis enemmän kuin Bitcoinilla, millä saattaa olla vaikutuksia Ethereumin hintaan.

Markkinoilla on jo lukuisia eri kryptovaluuttoja ja todennäköistä on, että lisää tulee jatkuvasti. Tietyn kryptovaluutan arvoon vaikutta ilman muuta se, minkä valuutan ominaisuudet lopulta osoittautuvat parhaimmiksi ja mikä saavuttaa pitkällä aikavälillä suurimman suosion.

Vuonna 2016 Ethereumin lohkoketju jakautui kahtia The DAO-hakkeroinnin takia. Alkuperäistä lohkoketjua jatkoi Ethereum Classic ja nykyisin yleisesti käytössä oleva Ethereum on tässä yhteydessä jakautunut toinen haara.

Miltä Ethereumin tulevaisuus näyttää?

Tällä hetkellä Ethereum on maailman toiseksi suurin kryptovaluutta ja sitä pidetään yhtenä lupaavimmista lohkoketjuteknologian sovelluksista. Pitkähkö toimintahistoria ja tunnettujen yritysten (esimerkiksi Microsoft) mukana olo sen kehittämisessä kasvattaa luottamusta kryptovaluuttaa kohtaan. Mikäli älysopimuksia tulevaisuudessakin hyödynnetään laajasti ja yhä enemmän, sijoittamisen Ethereumiin saattaa olla kannattavaa. Ethereumin lohkoketjussa olevien sovellusten lukumäärä ja niiden laatu vaikuttavat Ethereumin arvoon. Myös lohkoketjussa tehtävien transaktioiden määrä vaikuttaa sen arvoon.

Ethereum on saanut paljon kilpailijoita, mutta sen etuna on edelleen tunnettavuus ja se, että se on ollut markkinoilla pidempään kuin moni muu toimija. Ethereumin lohkoketju toimi aiemmin samalla tavalla kuin Bitcoinin. Lohkoketjun ylläpitämistä hoitivat tehokkaat tietokoneet, joita kutsutaan louhijoiksi. Tätä louhintamallia kutsutaan Proof of Work -malliksi. Ethereum siirtyi pois tästä mallista viime vuoden aikana ja käytössä on nyt Proof of Stake -malli. Uudessa mallissa lohkoketjun ylläpitäjäksi pääsee lukitsemalla omistamiaan kryptovaluuttoja, tässä tapauksessa Ethereitä, lohkoketjun ylläpitoon. Ethereum 2.0 nostaa Ethereumin mahdollisuudet samalle viivalle ns. kolmannen sukupolven kryptovaluuttojen kanssa.

Kryptovaluutat yleisesti ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosien kuluessa. Ne ovat saaneet uskottavuutta, kun muutamat suuret ja luotettavina pidetyt yritykset ovat kertoneet julkisesti suunnittelevansa sijoittamista niihin tai jo tehneet sijoituksia niihin. Myös kryptovaluuttojen käyttö maksamisessa on yleistymässä. PayPal ilmoitti ottavansa Bitcoinin mukaan maksuvaihtoehdoksi, mikä kuulostaa selkeältä askeleelta kohti kryptovaluuttojen käyttämisen yleistymistä.

Mikä on Ethereumin suurin kilpailija tällä hetkellä?  

Suurin kilpailija Ethereumille lienee edelleen Bitcoin. Vaikka nämä kaksi kryptovaluuttaa eivät ole täysin vertailukelpoisia keskenään, silti niistä usein puhutaan yhdessä ja spekuloidaan, kumpi lopulta vie voiton. Ethereumin vahvuus on sen monipuolisuudessa. Jos Bitcoin olisi kioski, Ethereum olisi kokonainen kauppakeskus. Kuitenkin Bitcoinilla on hallussaan markkinoiden ensimmäisen etu. Ihmiset ovat nähneet, että epäilyistä huolimatta se ei ole kadonnut mihinkään tai osoittautunut suureksi huijaukseksi, mikä osaltaan kasvattaa luottamusta juuri Bitcoinia kohtaan. Ajan mittaan luottamus vahvistunee myös Ethereumia kohtaan ja erityisesti sen tiivis kehitystyö kantaa varmasti tulevaisuudessa hedelmää.

Uusia kryptovaluuttoja syntyy koko ajan lisää. Nähtäväksi jää, haastaako joku niistä tulevaisuudessa Ethereumin.

Top 10 kryptovaluuttakurssit

Bitcoin

Bitcoin

$65,576.63

BTC -2.82%

Ethereum

Ethereum

$1,924.82

ETH -5.21%

Tether

Tether

$1.00

USDT -0.01%

USD Coin

USD Coin

$1.00

USDC -0.01%

Litecoin

Litecoin

$54.05

LTC -2.14%

XRP

XRP

$1.35

XRP -3.07%

Binance Coin

Binance Coin

$611.52

BNB -1.97%

Dogecoin

Dogecoin

$0.09

DOGE -3.68%

TRON

TRON

$0.28

TRX -1.16%

Cardano

Cardano

$0.28

ADA -3.37%

Virtuaalivaluutta.com suosittelee

Rated 5 out of 5

Kryptovaluuttoihin sijoittaminen on riskialtista, eivätkä ne välttämättä sovi piensijoittajille. Saatat menettää koko sijoituksesi. Ymmärrä riskit täällä. Lue lisää: https://etoro.tw/3PI44nZ

Tee kryptoverotuksesta helppoa!

Kryptoverotus.fi tekee kryptosijoittajan elämästä helpompaa! Kryptoverotus.fi palvelun avulla vähennät veroilmoituksen tekemisen tuskaa ja voit unohtaa Excelien pyörittelemisen.

Usein kysytyt kysymykset:

Ethereum on hajautettu, avoimen lähdekoodin tietojenkäsittely-ympäristö, joka perustuu lohkoketjuteknologiaan. Ethereumista puhutaan usein, kun tarkoitetaan oikeasti Ether-nimistä kryptovaluuttaa. Ethereum on laajempi kokonaisuus, johon Ether on tiiviisti kytköksissä.

Ethereumin arvo perustuu muiden kryptovaluuttojen lailla kysyntään ja tarjontaan. Mitä enemmän markkinoilla on ihmisiä, jotka haluavat ostaa Ethereumia, sitä korkeampi arvo on ja päinvastoin. Myös Ethereumin lohkoketjussa olevien sovellusten määrä ja siellä tehtävien transaktioiden määrä vaikuttanee sen arvoon.

Jos uskot, että älysopimusten kysyntä tulevaisuudessa kasvaa, voi sijoittaminen Ethereumiin olla kannattavaa. Merkittävää on myös, miten Ethereum 2.0 saadaan lopulta käyntiin ja milloin se on valmis. Jos kryptovaluuttojen käyttö maksamisessa yleistyy tulevaisuudessa (mikä on hyvin todennäköistä), saattavat kryptovaluuttasijoitukset olla erityisen tuottavia.

Ethereumia voi ostaa useista eri kryptovaluuttapörssistä. Kauppapaikkoja on tarjolla nykyään runsaasti. Palvelujen laajuus ja kaupankäyntikulut riippuvat hieman toimijasta.