Kryptouutiset viikko 44. – Ethereum nousi uuteen ATH ja Tesla saattaa palata takaisin kryptoihin

Kryptouutiset

Ubisoft alkaa tekemään yhteistyötä pelintekijöiden kanssa kasvattaakseen osallistumistaan metaverseen sekä Play to Earn pelien kehittämiseen. Ethereum ohittaa entisen ATH uuden päivityksen myötä. Coinbase on amerikan ladatuin sovellus Apple storessa. Tesla vihjaa palaavansa takaisin kryptovaluuttoihin. Lue alta lisää!

Ubisoft sijoittaa kryptopeleihin

Ubisoft on jo lähtenyt tukemaan suosittua metaverseen liittyvää pelintekijää, Sandboxia. Sandboxin arvo onkin viime viikolla noussut hurjasti, liittyen varmaankin Ubisoftin tiedotteisiin. Ubisoft on yksi maailman suurimpia peliyrityksiä, heillä on pelejä kuten Assassin’s Creed, Far Cry sekä For Honor. Yrityksen toimitusjohtaja on sanonut alustan olevan alkuvaiheissa ja valmiina kryptovaluuttapelien kehittämiseen. Peliyritys Valve on kieltänyt kaikki kryptovaluuttapelit alustaltaan, mutta estoa pyritään jo äänestämään pois.

Tesla vihjaa palaavansa takaisin kryptoihin

Tesla uskoo kryptovaluuttojen korvaavan perinteisen rahan likvideetimmässä muodossa pitkällä aikavälillä. Tesla on vihjaillut jatkavansa kryptovaluuttamaksamisen tukemista lähiaikoina. Teslalla oli Bitcoinilla ostamisen mahdollisuus alkuvuodesta, mikä sitten loppui nopeasti Bitcoinista tulevien louhimiskustannusten huonon julkisuuden vuoksi. Tesla kehittää uusiutuvaa sähköä ja voi olla että se tulee jatkamaan kryptovaluuttojen tukemista.

Ethereum nousee yli entisen huippunsa

Ethereumin hinta on ollut lähiaikoina nousussa. Se kävikin jo aiemman huippunsa yläpuolella. Ethereum 2.0 tuloa odotellessa kysyntä kasvaa, kun uuden päivitysversio Altairin päivittäminen sujuu ongelmitta. Lisäksi vähän aikaa sitten Ethereumille tuli päivitys mikä saa kryptovaluuttaa palamaan pois jokaisella transaktiolla nostaen sen kysyntää entisestään.

Coinbasen sovellus Amerikan ykkönen

Kryptovaluuttapörssi Coinbasen puhelinsovellus on noussut amerikassa Apple App storen ykköseksi, Crypto.com kolmanneksi. Aiempana ykkösenä ollut Tiktok on nyt pudonnut toiseksi, ja Coinbasesta on tullut suosituin sovellus. Sovelluksen lataamismäärät kertovat yrityksen saamasta suosiosta, ja myös siitä että uudemmat sukupolvet ottavat kryptovaluuttakaupankäynnin tosissaan ja sosiaalisen median alustat eivät välttämättä ole enään niin kiinnostavia.

Julkaisemme viikoittain uudet kryptouutiset, joissa yhden uutiskoosteen avulla saat kokonaiskuvan menneen viikon tapahtumista kryptovaluuttarintamalla. Kryptouutiset lukemalla saat ajankohtaisen katsauksen kryptovaluutoista. Muista seurata Virtuaalivaluutta.comia myös Twitterissä, jossa saat ilmoitukset uusista julkaisuistamme sekä pääset käsiksi muihin mielenkiintoisiin uutisnostoihin!

Kryptouutiset viikko 43. – Redditiltä tulossa NFT-alusta ja Venäjä aikoo korvata dollarin kryptoilla

Kryptouutiset

Ranskan keskuspankki suunnittelee digitaalista valuuttaa velkamarkkinoille. Venäjä korvaa dollarin kryptovaluutalla. Bitcoinin markkina-arvo ylitti Sveitsin frangin. Kuuluisalta Reddit keskustelupalstalta on tulossa oma NFT alustansa. Lue alta lisää!

Ranskan keskuspankki on tuomassa digitaalista valuuttaa markkinoille

Ranskan keskuspankki jatkaa aktiivisesti digitaalisen valuutan tutkintaa ja suorittaa uusia lohkoketjuun perustuvia testauksia Ranskan lainamarkkinoilla. Yli 500 eri instituutiota ovat osallistuneet 10 kuukautta kestävään testaukseen liittyen valtion myöntämiin joukkovelkakirjoihin. Testauksen ideana on ollut kokeilla miten joukkovelkakirjoa voidaan maksaa, laskea liikkeelle, käyttää niitä uudelleenostamiseen, maksamiseen sekä diilien läpivientiin. Huhtikuun 2020 jälkeen Ranskan keskuspankki on jatkanut digitaalisella valuutalla testauksia.

Venäjä aikoo päästä eroon dollareista vaihtamalla ne kryptovaluuttaan

Viime viikolla Venäjän presidentti sanoi, että on vielä aikaista käydä kauppaa kryptovaluutoilla ja öljyllä. Venäjä jatkaa dollarista poispääsyä ja suunnitteleekin dollarivarantojensa korvaamista osittain kryptovaluutoilla sekä muilla valuutoilla. Heidän mukaansa dollarilla maksamisessa on ollut ongelmia, sillä transaktiot menevät Amerikan keskuspankin kautta, ja he voivat estää epäilyttävät transaktiot. Muiden valuuttojen kohdalla vastaavaa ongelmaa ei ole ollut.

Bitcoin ylitti markkina-arvoltaan Sveitsin frankin

Helmikuussa Bitcoinin markkina-arvo ylitti jo Venäjän ruplan ja nyt hetkellisesti Sveitsin frankin. Keskiviikkona Bitcoinin arvon yltäessä 67 000 dollariin nousi se hetkellisesti Sveitsin frankin yläpuolelle markkina-arvoltaan. Bitcoin ylitti 1.26 triljoonan dollarin markkina-arvon sen jälkeen, kun Amerikan pörssit hyväksyivät Bitcoinin futuurikaupan. Alkuvuodesta Bitcoinin huima nousu tuli Teslan ostoilmoituksen jälkeen. Kesää kohti Bitoinin arvo putosikin, sillä ympäri maailmaa louhinta kiellettiin sekä muita estoja tuli kesää kohden.

Redditiltä tulossa oma NFT-alusta

Muita sosiaalisen median alustoja, kuten Twitter ja Facebook ovat olleet jo mukana NFT teknologian kehittämisessä, jopa kilpaileviksi alustoiksi suuremmille markkinapaikoille. Reddit on myös lähtenyt mukaan tähän, ja on palkkaamassa kehittäjiä mukaan NFT alustansa tekemiseen. Reddit on toiminut kanavana jo vuosia, mikä tuo yhteen kryptovaluutasta kiinnostuneita henkilöitä. Alunperinhän Dogecoin sai suuren suosion Redditin välityksellä.

Julkaisemme viikoittain uudet kryptouutiset, joissa yhden uutiskoosteen avulla saat kokonaiskuvan menneen viikon tapahtumista kryptovaluuttarintamalla. Kryptouutiset lukemalla saat ajankohtaisen katsauksen kryptovaluutoista. Muista seurata Virtuaalivaluutta.comia myös Twitterissä, jossa saat ilmoitukset uusista julkaisuistamme sekä pääset käsiksi muihin mielenkiintoisiin uutisnostoihin!

Kryptouutiset vko 42. Bitcoin ETF vihdoin ja viimein markkinoille

Kryptouutiset

Viime viikon puhutuimpiin uutisiin kuuluivat muun muassa Bitcoin ETF-rahaston markkinoille tuleminen (vihdoin ja viimein), Venäjän presidentti Putinin kommentit kryptovaluutoista sekä Polkadotin parachainin julkaiseminen ensikuussa. Alta voit lukea kattavammat uutiskoosteet.

Bitcoin ETF-rahasto julki

Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissio (SEC) hyväksyi viime viikon perjantaina ensimmäisen Bitcoin ETF-rahaston. ProShares -niminen yhtiö tuo markkinoille kauan odotetun ETF:n ja kaupankäynti aloitetaan New Yorkin pörssissä tämän viikon tiistaina. ProShares on yhdysvaltalainen pörssinoteerattujen tuotteiden tarjoaja.

Yhtiön ETF-rahasto ei ole täysin sidottu Bitcoinin nykyiseen hintaan, vaan se on sidottu Bitcoin futuurisopimuksiin. Tämä tarkoittaa ettei yhtiö hanki bitcoineja suoraan omistukseensa.

Vladimir Putin kommentoi kryptovaluuttoja

Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi viime viikolla CNBC:n haastattelussa, että kryptovaluutoilla on ”oikeus olla olemassa”. Putin kertoi myös näkevänsä kryptovaluutoissa arvoa ja vastauksissa oli havaittavissa kryptopositiivisuutta, vaikkei hallitus ole vielä täysin kryptovaluuttamyönteinen.

Putin kommentoi haastattelussa myös muun muassa, että hallituksen kanta on siirtyä pois dollaririippuvuudesta ja jokin aika sitten Kreml luopuikin Yhdysvaltain dollarin varoistaan valtion omassa sijoitusrahastossa, joka osaltaan puoltaa tätä dollaririippuvuudesta irtautumista.

Stripe haluaa palkata kryptotiimin

Maksuyhtiö Stripe on aloittanut oman Crypto nimellä lanseeratun tiimin kokoamisen. Yhtiön julkaisemissa LinkedIn-viesteissä ja työpaikkailmoituksissa on kerrottu, että Crypto-tiimiä tulee johtamaan Guillaume Poncin niminen henkilö, joka on Stripen entinen pankki- ja rahoitustuotteiden suunnittelupäällikkö. Poncin aikoo palkata Crypto-tiimiin vähintään neljä työntekijää, jotka tulevat auttamaan Stripen kryptostrategian suunnittelussa. Tämä rekry on hyvin maltillinen, jos sitä vertaa koko yhtiön työntekijämäärään, joka on yhteensä 4000.

Polkadot julkaisee kauan odotetun Parachainin

Polkadot ilmoitti viime viikolla, että se saattaa julkaista kauan odotetun Parachainin marraskuussa 2021, jos se saa yleisessä äänestyksessä riittävästi puoltavia ääniä. Parachain on Polkadotin kauan odotettu huutokauppaprosessi, jossa eri projektit kilpailevat Parachain-paikastaan. Huutokaupat kestävät aina viikon eli seitsemän päivää ja huutokaupan voittajat saavat Parachain-vuokrapaikat, joiden vuokra-ajan kesto on 12 viikkoa.

Huutokaupan mahdollistumisen edellytyksenä on ollut muun muassa Polkadotin lähdekoodin auditointi, joka on nyt Polkadotin perustajan Robert Hamermeierin mukaan tehty.

Parachain uutinen oli positiivinen asia Polkadotin kurssin kannalta ja Polkadot kurssi nousikin ilmoituksen jälkeen jopa 22 prosenttia yhden vuorokauden aikana.

Parachain-nimi tulee suomenkielelle käännettynä sanoista ”rinnakkaisketju”, joka tarkoittaa, että sadat eri käyttötarkoitukseen luodot lohkoketjut voivat toimia yhteensopivasti.

Bitcoinin kurssi kolkuttelee lähellä uutta ATH-lukemaa

Kryptouutisissa ei pidä unohtaa mainita Bitcoinin hyvää nousua, jota on jatkunut lokakuun alusta lähtien. Tällä hetkellä Bitcoin kurssi pyörii 62,000 dollarin paikkeilla ja se tarkoittaa, ettei uusi ATH eli All Time High-lukemakaan ole enää kovin kaukana. Viimeisen seitsemän päivän aikana kurssinousua on tapahtunut lähes 8 prosenttia.

Tämän hetken hallitseva Bitcoinin ATH-lukema on 64,863.10 dollaria, joka on huhtikuulta 2021. Moni kryptosijoittaja ja analyytikko on uumoillut, että Bitcoinin kurssi tulisi nousemaan loppuvuoden aikana jopa 100,000 dollariin. Tämä jää nähtäväksi.

Julkaisemme viikoittain uudet kryptouutiset, joissa yhden uutiskoosteen avulla saat kokonaiskuvan menneen viikon tapahtumista kryptovaluuttarintamalla. Muista seurata Virtuaalivaluutta.comia myös Twitterissä, jossa saat ilmoitukset uusista julkaisuistamme sekä pääset käsiksi muihin mielenkiintoisiin uutisnostoihin!

.

Kryptouutiset vko 41. Bitcoinin arvo nousee ohjelmoidusti ja kryptovaluuttojen adaptaatio nousee

kryptouutiset

Bitcoinin arvo nousee melkein ohjelmoidun omaisesti ja aiempien vuosien käyrät toteutuvat uudestaan. Tunnettu elokuvateatteri AMC ottaa kryptovaluutat käyttöön maksuvälineenä verkkokaupassaan. Bitcoin verkon transaktioiden määrä päivässä on ylittänyt aiemmat ennätykset. Sosiaaliset mediat edesauttavat kryptovaluuttojen adaptaatiota. Lue tarkemmat sisällöt alta!

Tunnettu elokuvayhtiö AMC ottaa kryptovaluutat käyttöön maksunvälityksessä

Suuri elokuvateatteri yritys AMC haluaa antaa asiakkaidensa ostaa elokuvalippuja kryptovaluutalla vuoteen 2022 mennessä. AMC:n asiakkaat voivat nyt ostaa digitaalisia lahjakortteja kryptovaluutoilla suoraan verkkokaupasta, puhelinsovelluksesta sekä elokuvateattereista. Uusi maksuominaisuus tuli käyttöön, kun maksujenvälittäjä BitPay kehitti tuen kryptovaluuttojen maksujen vastaanottamiseen, antaen asiakkaiden ostaa maksimissaan 200 dollarin arvoisia e-lahjakortteja. Yrityksen toimitusjohtaja teki Twitterissä kyselyä pitäisikö Dogecoinilla pystyä maksamaan myös ja saamansa palautteen perusteella aikoo sen saada onnistumaan vuoden loppuun mennessä. Muita mahdollisia kryptovaluuttoja ovat Litecoin, Bitcoin Cash, Ethereum sekä Bitcoin.

Bitcoinin arvo nousee ohjelmoidun oloisesti

Bitcoinin hurja nousu saattaa tuntua hankalalta ymmärtää, mutta toistaiseksi se näyttäisi nousevan miltei ohjelmoidun oloisesti ylöspäin, seuraten aiempien vuosien käyriä. Aiempiin vuosiin verrattuna Bitcoinin arvo näyttäisi nousevan matemaattisesti yli 200 000 dollarin tämän nousumarkkinan aikana. Bitcoinin arvo on muuttunut matemaattisen kaavan mukaan neljän vuoden sykleissä, jokaisessa syklissä on ollut kaksi  huippua. Olemme todistaneet keväällä ensimmäisen huipun ja seuraava on tulossa.

Sosiaaliset mediat ottavat käyttöön kryptovaluuttaa palveluissaan

Sosiaalisen median jätit Twitter ja Tiktok ovat alkaneet kokeilemaan kryptovaluutoilla ja voivat olla väylä massa-adaptaatioon tulevaisuudessa. Twitter on tehnyt erilaisia kokeiluja NFT tekniikan kanssa tutkii mahdollisuutta antaa käyttäjien laittaa profiilikuvakseen omistamansa NFT taideteoksen. Aiemmin kuka tahansa on voinut muuttaa profiilikuvakseen toisen omistaman NFT teoksen, mutta tulevaisuudessa voit yhdistää lompakkosi ja todistaa samalla omistavasi kyseisen NFT:n. NFT omistamisesta voi tulla uusi tapa näyttää sosiaalinen statuksesi kryptomaailmassa. Tiktok on myös ottanut oman kantansa NFT tekniikan kehittämiseen ja haluaa antaa käyttäjilleen mahdollisuuden saada sisällöllään enemmän tuottoa.

Bitcoinin transaktioiden määrä päivässä teki uuden ennätyksen

Yli 30 miljardin dollarin päivittäinen transaktio määrä Bitcoinin verkossa ylitettiin. Se on suurin yksittäinen päivä Bitcoin verkon transaktioiden määrässä. Määrä on melkein 40 kertainen tammikuuhun 2020 verrattuna. Transaktioiden määrä laski jo kolmannekseen viikonloppua kohden, mutta Bitcoin verkon tämän hetkinen tila ainakin Yhdysvalloissa on huomattavasti suurempi kuin Visan tai Mastercardin. Myös paljon suuremmat transaktiomäärät kerrallaan ovat kasvaneet Bitcoin verkon sisällä. Yli 10 miljoonan dollarin transaktioita on jo yli 70% kaikista transaktioista koko verkossa.

Julkaisemme viikoittain uudet kryptouutiset, joissa yhden uutiskoosteen avulla saat kokonaiskuvan menneen viikon tapahtumista kryptovaluuttarintamalla. Muista seurata Virtuaalivaluutta.comia myös Twitterissä, jossa saat ilmoitukset uusista julkaisuistamme sekä pääset käsiksi muihin mielenkiintoisiin uutisnostoihin!

Kryptouutiset vko 40. Markkinat palautuvat ja El Salvador louhii volkaanisella energialla

Kryptouutiset vko 40

Kryptovaluuttamarkkinat ovat jo miltei palautuneet viikko sitten tapahtuneesta Kiinan kryptokiellosta. El Salvador on louhinut ensimmäiset Bitcoinit vulkaanisella energiallaan. Iranissa olevat Bitcoinin louhintakiellot päättyvät. Shiba Inu on saanut suurten sijoittajien huomion. Lue tarkemmat sisällöt alta!

Kryptovaluuttojen markkina-arvo nousi 2,1 triljoonaan dollariin

Viikko sitten kryptouutisissa oli otsikko Kiinan kryptovaluuttakiellosta. Kuten se olikin jo tiedossa, niin tätä tapahtuu muutaman kerran vuodessa ja välillä korjaantuminen tapahtuu nopeammin kuin odotetaankaan. Kryptovaluuttojen markkinat nousivat 2.1 triljoonaan dollariin. Välillä näyttää siltä, että massamediat julkaisevat kryptovaluuttojen arvoa heikentäviä uutisia samanaikaisesti ympäri maailmaa aiheuttaen suuremmat alennukset hinnoille, jotta suuret instituutiot voivat napata itselleen halvempaa. Viikon päästä saatetaan uutisoida taas säännösten vapauttamisesta ja uudesta huomisesta.

Miljardien louhintamarkkinat aukeavat Iranissa

Kryptovaluuttojen kolme kuukautta kestäneet louhintakiellot ovat saaneet vihdoin päätöksensä Iranissa. Iranin entinen presidentti Hassan Rouhani antoi louhinnalle kiellon toukokuun loppupuolella, juuri kun kaikki kryptovaluutat lähtivät kovaa matkaa alaspäin. Valtiolla oli pelko, että louhinnan jatkuessa sähköntuotannon infrastruktuurissa voisi tulla ongelmia kuuman kesän aikana, kesä on ohi joten kryptovaluuttaa saa taas louhia. Maailman kaikesta kryptovaluuttojen louhinnasta 5% arvioidaan olevan Iranissa. Louhinnan jatkuminen tulee kasvattamaan ihmisten kryptovaluuttaomistuksia louhinnan palkintojen muodossa.

Tuntematon suuri sijoittaja ostaa Shiba Inua

Tuntemattomat suuret valaat ovat ottaneet kiinnostustaan Shiba Inu tokeniin. Dogecoinin jälkeläinen Shiba Inu on saanut valtavan huomion mediassa, varsinkin keväällä sen listautuessa moniin eri kryptopörsseihin Shiban markkina-arvo nousi nopeasti miljardeihin. Elon Musk on lupaillut uutta myös Dogecoinin faneille, alkaako hän ottaa kiinnostusta myös sen jälkeläiseenkin? Aika näyttää mitä tulee käymään kaikille dogekolikoille.

El Salvador louhii ensimmäiset Bitcoinit volkaanisella energialla

Yli 20 prosenttia valtion energiatuotannosta tulee vulkaanisesta energiasta. Vulkaanisesta energiasta on jo hetken puhuttu uutena ympäristöystävällisempänä energiavaihtoehtona Bitcoinin louhinnalle, ja nyt El Salvadorin presidentti ilmoitti valtion louhineen ensimmäiset Bitcoinit. Potentiaalisesti toimivia tulivuoria El Salvadorissa on kaksikymmentä, mikä olisi oiva ratkaisu maailmaa puhuttaneeseen energiasyöppöön mikä on on Bitcoinin louhinta.

Julkaisemme viikoittain uudet kryptouutiset, joissa yhden uutiskoosteen avulla saat kokonaiskuvan menneen viikon tapahtumista kryptovaluuttarintamalla. Kryptouutiset lukemalla saat ajankohtaisen katsauksen kryptovaluutoista. Muista seurata Virtuaalivaluutta.comia myös Twitterissä, jossa saat ilmoitukset uusista julkaisuistamme sekä pääset käsiksi muihin mielenkiintoisiin uutis nostoihin!

Kryptouutiset vko 39. Kiina bannaa Bitcoinin ja Robinhood julkistaa kryptolompakon

kryptouutiset

Kiina on jälleen kerran kieltänyt Bitcoinin. Kryptovaluuttahistoriassa ei ole vuotta kun Kiina ei olisi sitä kertaalleen tehnyt. Robinhood julkistaa sijoitusalustalleen kryptovaluuttalompakon. Twitter julkistaa tippaus järjestelmänsä. Bitcoinin louhintateho nousee. Lue tarkemmat sisällöt alta!

Kiina kieltää Bitcoinin TAAS

Kautta historian ei ole ollut vuotta jolloin Kiina ei olisi kieltänyt Bitcoinia ja monina vuosina jopa muutamia kertoja. Se on aina aiheuttanut laskun kryptovaluuttojen kurssihinnassa, eikä tämäkään uutisointi ole poikkeus. Kiinan keskuspankki on kieltänyt kaikki kryptovaluuttoihin liittyvät transaktiot ja sanonut että ne ovat laittomia, viitannee kansanturvallisuuteen sekä ihmisten varojen turvallisuuteen. Kymmenen eri virastoa on solminut yhteistyön ja vannonut lähteä sulkemaan kaikkia kryptovaluuttoihin liittyviä tapahtumia. Kiina on ollut myös Bitcoinin louhijoiden perässä jo pitkään ja kieltänyt senkin. Kiina on ollut jo pitkään kryptovaluuttojen perässä, mutta nyt lähiaikoina yritykset ovat olleet enemmän mukana kryptoissa, mikä ajoi Kiina taas kieltämään kryptovaluutat.

Robinhood julkaisee kryptovaluuttalompakon

Robinhood on tunnettu osakepörssi välityspalkkiottomista osakekaupoistaan. Lähiaikoina Robinhood on ollut myös kiinnostunut kryptovaluutoista. Amerikkalaisessa Robinhood sovelluksessa on tunnetusti paljon nuorempaa väkeä, ketkä ovat kiinnostuneita sijoittamisesta ja myös sosiaalisesta mediasta sen huomaa. Keskiviikon blogipostauksen mukaan Robinhood suunnittelee aloittavansa digitaalisen lompakon ominaisuuksien testaamista sovelluksessaan, mikä mahdollistaa käyttäjien kryptovaluutan lähettämisen ja vastaanottamisen. Tällä hetkellä kryptovaluuttaa voi siis vain vaihtaa yhdysvaltojen dollariin eikä esim. muihin kryptovaluuttoihin, mikä on muiden pörssien ominaisuudet huomioon ottaen aika kankeaa. Robinhood ei paljasta mitä kryptovaluuttoja heidän lompakkonsa tulee tukemaan, mutta pörssistä ainakin voi tällä hetkellä ostaa Bitcoinia, Ethereumia, Bitcoin Cashia, Litecoinia, Bitcoin Silveriä, Dogecoinia sekä Ethereum Classicia. Lompakon tuleviin ominaisuuksiin kuuluu vahva tunnistautuminen, puhelin- sekä sähköpostivarmennukset, tarkoituksena suojata sijoittajiensa kryptovaluuttaa hakkeroinnilta.

Twitter julkaisee tippausmekanismin

Aiemmin kerrottiin uutisissa Twitterin huhuista tehdä ominaisuus sosiaalisen median alustalleen, mikä mahdollistaisi kryptovaluutalla tippien antamisen sisällöntuottajille. Enään se ei ole vain huhu, vaan se on nyt julkistettu. Twitterin ilmoituksen mukaan IOS käyttäjille twitterin tippaus ominaisuus on jo käytössä, ja Androidin käyttäjille se on tulossa muutamien viikkojen kuluessa. Tippausjärjestelmä tulee mahdollistamaan useiden kolmansien osapuolien sovellusten yhdistämisen Twitteriin valuutan lähettämistä varten. Twitterin toimitusjohtaja sanoi että kun Bitcoinin tippiominaisuus tehtiin, niin se tehtii kryptovaluutat mielessä pitäen. Twitter haluaa kaikkien ihmisten saavuttavan samanlaiset mahdollisuudet käyttää erilaisia valuuttoja tukiessaan mieleisiä sisällöntuottajiaan eikä aio ottaa mitään kuluja, mikäli ihmiset lähettävät kryptovaluuttaa käyttäjille.

Bitcoinin louhintavaikeus kasvaa entisestään

Bitcoinin louhintavaikeus kasvaa yli 30 % heinäkuun alhaisesta lukemasta, mutta se on silti kaukana korkeimmasta pisteestään. Bitcoinin algoritmit toimivat sillä tavalla, että louhintavaikeus kasvaa kun lohkoketjuun tulee lisää louhijoita ja päinvastoin taas helpottuu mikäli louhijoita lähtee pois. Bitcoin itse siis automaattisesti kehottaa ihmisiä tulemaan alustalleen louhimaan, kun sitä tarvitaan. Louhintavaikeuden nousu oli jo viides kerta elokuun puolen välin jälkeen. Maailmalla on menossa paljon asioita, mitkä liittyvät Bitcoinin louhintaan. Kiinassa kielletään louhimista ja louhijat siirtyvät muihin maihin halvan sähkön perässä. Etelä Amerikassa aiotaan alkaa louhimaan volkaanisella energialla ja kuka tietää mikä on uusi teknologia millä louhimista tapahtuu. Sosiaalisessa mediassa vihjattiin jopa Teslan sähköautojen mahdollisuudesta louhia kryptovaluuttaa.

Julkaisemme viikoittain uudet kryptouutiset, joissa yhden uutiskoosteen avulla saat kokonaiskuvan menneen viikon tapahtumista kryptovaluuttarintamalla. Kryptouutiset lukemalla saat ajankohtaisen katsauksen kryptovaluutoista. Muista seurata Virtuaalivaluutta.comia myös Twitterissä, jossa saat ilmoitukset uusista julkaisuistamme sekä pääset käsiksi muihin mielenkiintoisiin uutisnostoihin!

Kryptouutiset vko 38. Cardano saa älysopimukset ja Bitcoin todistaa mahtinsa

kryptouutiset

Kryptouutiset viikolle 37. on nyt koottu. Bitcoinia siirrettiin muutaman miljardin dollarin edestä alle dollarin kuluilla. Walmartista levisi uutisointi Twitterissä, että Litecoinilla voisi maksaa vähittäiskaupoissa. OpenSean työntekijää syytetään sisäpiirikaupoista. Cardanon Alonzo päivitys tuo älysopimukset mukaan lohkoketjuun. Lue tarkemmat sisällöt alta!

Bitcoin todistaa mahtinsa

Tuntematon lompakko hyötyi Bitcoinin lohkoketjun alhaisista transaktiokuluista siirtäessään kahden miljardin dollarin edestä kryptovaluuttaa. Lohkoketjun datan perusteella maanantai-iltana käyty transaktio veloitti erittäin suuresta siirrosta vain 0.00001713 Bitcoinia, eli $0.78 dollaria. Kukaan ei voi tietää kuka transaktion on tehnyt, mutta se on todellakin todistanut kryptovaluuttojen ja Bitcoinin mahdin varainsiirrossa. Vastaavanlainen valuutan siirto ei perinteisillä rahamarkkinoilla olisi mitenkään mahdollista, ainakaan noin pienillä kuluilla. Kansainvälinen rahan siirto vie yleensä 1-4 työpäivää ja sisältää 1-3% kulun siirrettävästä rahasummasta. 2 miljardin kokoisella rahasummalla se tarkoittaisi kymmeniä miljoonia dollareita pelkästään siirrossa. Bitcoinissa siirto perustuu datan määrään, joten datassa miljarditkin ovat vain muutamia bittejä ja maksut sitä mukaan tietenkin.

Litecoinilla maksuja Walmartissa

Internetissä lähti uutisartikkeli leviämään erittäin nopeasti, missä kerrottiin maailman suurimmalla liikevaihdolla olevan yrityksen, Walmartin, ottavan vastaan Litecoinia maksuissaan kaupoissa. Moni ei tämän uutisen alkuperää tutkinut, ja se lähti leviämään sosiaalisessa mediassa erittäin nopeasti. Litecoinin Twitter sivusto myös innostuksissaan jakoi tämän uutisartikkelin mikä nosti sen uskottavuutta sosiaalisessa mediassa. Kymmenen minuutin päästä uutisen jakamisesta sen kuitenkin tajuttiin olevan vain suunniteltu huijaus, minkä yrityksenä oli nostaa Litecoinin hintaa ylöspäin ja tehdä voittoa myymällä omia sijoituksiaan. Litecoin yhdistys otti asiakseen erittäin nopeasti puhua sen vääryydestä ja pahoitteli jakamaansa uutisartikkelia sijoittajille. Walmartin osakkeisiin uutisella ei ollut vaikutusta ja Litecoinin hintaan muutamia kymmeniä prosentteja tunnin sisällä minkä jälkeen kaikki palautuivat normaaliksi.

Cardanon lohkoketjuun älysopimukset

Cardano on saanut onnistuneesti päivitettyä Alonzo hard forkin järjestelmäänsä, tuoden pitkään toivotun älysopimusmahdollisuuden Cardanon lohkoketjuun. Tämä ei tietenkään Cardanon kehitysnopeudella tarkoita sitä, että älysopimukset ovat valmiina. Niitä aletaan vasta testaamaan ja pikkuhiljaa tuomaan toimintaan. Monella Cardanon pitkäaikaisella seuraajalla on kovat odotukset uuteen päivitykseen, mutta se on vain ensiaskel älysopimuksissa. Cardanon kehityskaari on pitkäjänteinen ja hidas, mutta tarkkaan tutkittu ja analysoitu. Vaikka moni ei sitä näe, on Alonzo hard fork suuri harppaus Cardanon lohkoketjun kehitykselle ja siihen mitä he ovat luvanneet tuoda vuosien varrella.

OpenSea ja sisäpiirikaupat

OpenSea on Non Fungible Tokenien markkinapaikka, ja heidän johtotason työntekijänsä on syytettynä sisäpiirikaupoista. Nate Chastain, joka työskentelee OpenSean tuotepäällikkönä, on tehnyt sisäpiirikauppoja NFT taide-esineillä. Chastain on markkinoinut taidettaan etukäteen ja sitten ne ovat mysteerisesti ilmestyneet OpenSean markkinapaikan etusivulle, antaen Chastainille mahdollisuuden myydä omistuksensa nopealla voitolla. Internetissä on onneksi paljon salapoliiseja ja eräs Redditin käyttäjistä oli dokumentoinut koko transaktiohistorian. Syytöksien jälkeen Chastain ilmoitti twitterissä eronneensa työpaikastaan ja OpenSean tiedotteissa käytiin erittäin selvästi läpi, ettei työntekijät saa tehdä sisäpiirikauppaa missään nimessä.

Julkaisemme viikoittain uudet kryptouutiset, joissa yhden uutiskoosteen avulla saat kokonaiskuvan menneen viikon tapahtumista kryptovaluuttarintamalla. Kryptouutiset lukemalla saat ajankohtaisen katsauksen kryptovaluutoista. Muista seurata Virtuaalivaluutta.comia myös Twitterissä, jossa saat ilmoitukset uusista julkaisuistamme sekä pääset käsiksi muihin mielenkiintoisiin uutis nostoihin!

Kryptouutiset vko 37. El Salvadorin presidentti ostaa dipistä ja kryptopelaamisen suosio kasvaa

kryptouutiset

Kryptouutiset viikolle 37. on nyt koottu. Kryptomarkkinoilla tapahtui pieni korjausliike, joka sai Bitcoinin taas medioiden huomioon. El Salvador otti Bitcoinin lailliseksi maksuvälineeksi ja El Salvadorin presidentti ostaa dipin. Bitcoinin arvo romahti jopa 10% yhden tunnin aikana. Coinbase on Amerikan viranomaisten kynsissä. Kryptopelaamisen suosion räjähdysmäinen nousu. Lue tarkemmat sisällöt alta!

Coinbase tutkinnan alla

Pitääkseen yllä kilpailuaan hajautetun rahamarkkinan kanssa Coinbase ilmoitti perustavansa Coinbase lainaohjelman alustalleen.  Tavoitteena Coinbasella oli päästä kilpailemaan suosittujen alustojen kuten Aaveen ja Compoundin kanssa. Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoista vastaava elin SEC on kertonut aikovansa haastaa Coinbasen oikeuteen, mikäli he julkaisevat palvelunsa. Coinbase kertoo olleensa yhteydessä Yhdysvaltain arvopaperikomissio SEC:hen ennen julkaisun ilmoittamista. SEC kertoi vain ilman perusteluja että näin ei saa tehdä ja alkoi tiedustelemaan työntekijöiltä kaikenlaisia tietoja etukäteen. Coinbase on ollut yhteistyökykyinen kaikin puolin, mutta SEC sanoo aikovansa haastaa heidät silti oikeuteen ilman selityksiä mitä he voisivat tehdä välttääkseen asian. Coinbase aikoo viedä asiaa eteenpäin ja aloittaa PR kampanjan SECiä vastaan. Heidän mukaansa Coinbase jää jälkeen pörssien kehityksestä jos he eivät tuo samoja palveluita asiakkailleen, kuin muut alustat.

Bitcoin arvo romahti minuuteissa

Bitcoin sekä muu kryptomarkkina alkoi nähdä jo heräämisen merkkejä, kunnes Bitcoin käväisi 50 000 dollarin rajalla ja se aiheutti suuren myynnin hyökyaallon. Muutamissa minuuteissa Bitcoinin arvo lähti romahtamaan ja tunnissa se oli pudonnut jo 10 prosenttia. Kryptomarkkinoilla nähtiin yksi volatiileista päivistä sitten Kiinan louhintakiellon jälkeen. Cointelegraphin analyytikko Michaël van de Poppe kertoi 49 500 rajan olevan kriittinen ja seuraava voisi olla 44 000 raja. Bitcoinin arvo käväisi 42 000, mutta nyt on tasaisesti pysynyt 45 000 dollarin rajamailla. Romahdus tapahtui samana päivänä kuin El Salvadorin Bitcoin julkistus sekä SEC ilmoitti aloittavansa tutkinnan Coinbasesta. Ken tietää miten kaikki liittyvät toisiinsa, mutta psykologialla on erittäin suuri merkitys sijoitusmarkkinoilla, etenkin kryptovaluutoista puhuessa.

Kryptopelaamisen räjähdysmäinen kasvu

Yksi suurimmista kryptovaluuttojen ala-osioista on tällä hetkellä kryptopelaaminen. CoinMarketCapin mukaan tällä hetkellä on olemassa 162 kryptopelaamiseen liittyvää kryptovaluuttaa, joiden yhteenlaskettu markkina-arvo on 13 miljardia dollaria. Kyseinen luku oli kesäkuussa vähän päälle 3 miljardia ja heinäkuun lopulla vajaa 8 miljardia. Ihmekös, kun pelaaminen on yksi maailman suosituimpia vapaa-ajan harrastuksia ja kryptovaluutat tuovat siihen mahdollisuuden tienata rahaa. Analyytikkojen mukaan jotkut kryptopelit ovat löytäneet oikean yleisön oikeaan aikaan ja kestäneet heikoilla markkinoilla juuri parhaaseen aikaan. Kryptovaluuttoihin liittyvät pelimaailmat ovat vielä alkutekijöissään, mutta niille on selkeä markkinarako. Ihmiset pääsevät tienaamaan samalla kuin pelaavat ja virtuaalimaailmojen yleistyessä pääsevät olemaan tekemisissä toistensa kanssa, varsinkin nyt.

El salvadorin ensimmäinen päivä Bitcoinin kanssa

El Salvador sai vihdoin Bitcoinin lailliseksi valuutaksi, ja ensimmäisenä päivänään Bitcoinin arvo romahti nopeasti 10 prosenttia. El Salvadorin presidentti twiittasi ostavansa dipistä ja kasvattavansa valtionsa omistajuutta kryptovaluuttaan. Kaduilla tuhat ihmistä mellakoi Bitcoinia vastaan, koska he pelkäävät sen aiheuttavan taloudellista epävarmuutta El Salvadorissa. Presidentti on eri mieltä ja aikoo pyrkiä edistämään El Salvadorin kehitystä uuteen aikakauteen. Jokainen El Salvadorin kansalainen sai 30 dollarin edestä Bitcoinia ilmaiseksi edistääkseen kryptovaluutan adaptaatiota. El Salvadorin presidentti kertoi valtion säästävän noin. 400 miljoonaa dollaria rahanvaihtokuluissa vuosittain kun kryptovaluutoilla maksaminen on mahdollista. Valtiossa tuntuu olevan kansalaisilla paljon erilaisia mielipiteitä aiheesta, ja vain aika näyttää mihin suuntaan se menee.

Julkaisemme viikoittain uudet kryptouutiset, joissa yhden uutiskoosteen avulla saat kokonaiskuvan menneen viikon tapahtumista kryptovaluuttarintamalla. Kryptouutiset lukemalla saat ajankohtaisen katsauksen kryptovaluutoista. Muista seurata Virtuaalivaluutta.comia myös Twitterissä, jossa saat ilmoitukset uusista julkaisuistamme sekä pääset käsiksi muihin mielenkiintoisiin uutis nostoihin!

Kryptouutiset vko 36. Bitcoinilla voi tipata Twitterissä ja Ethereumin hinta jatkaa nousua

kryptouutiset

Kryptouutiset viikolle 36. on nyt koottu. Kryptomarkkinat jatkavat nousuaan ja Ethereum lähenee All time high lukemaansa. NFT suosio jatkuu entisestään ja digitaalinen taide on taas otsikoissa. Australia, Singapore, Malesia sekä Etelä Afrikka perustavat yhteisen digitaalisen valuutan pilottiohjelman. Huhujen mukaan Twitter lähtee kehittämään Bitcoin tipin anto ominaisuutta sosiaalisen median alustaansa. Lue tarkemmat sisällöt alta!

Twitter mahdollistaa Bitcoinilla tipin antamisen

Huhujen mukaan Twitter tekee alustustyötä Bitcoinin vastaanottamiselle sosiaalisen median palveluihin. MacRumors sivuston mukaan uusimmassa Twitterin iOs beta versiossa on koodinpätkiä, jotka mahdollistavat Bitcoinin antamisen tippinä Twitter palvelussa. Twitterin CEO on aiemmin vihjaillut, että Bitcoin tippien antaminen olisi työn alla ja nyt se saattaa olla mahdollista. Twitter julkaisi tipinantamis järjestelmän toukokuussa mahdollistaen käyttäjille tavan palkita hyviä sisällöntuottajia. Jos raportit pitävät paikkansa, niin Bitcoin tulisi Cash Appin, PayPalin sekä Venmon rinnalle maksujen käsittelemiseksi. Jos huhut pitävät paikkaansa, niin Bitcoinin maksujen välitys tulisi mahdolliseksi Lightning networkin välityksellä. Tämä on vain jäävuoren huippu, sillä Twitter julkaisi tiedotteen elokuussa tavoitteistaan rakentaa hajautettu vaihtoalusta Bitcoinille.

NFT:t ovat taas otsikoissa

NFT markkinat lähtivät rakettimaisesti nousuun alkuvuodesta, ja ovat taas aiempien laskujen jälkeen otsikoissa. Beeple huutokauppa teki NFT markkinoista suuremman kuin se on aiemmin ollut ja keskimääräiset hinnat ovat jo laskeneet alkuperäiseen, mutta näyttäisi siltä, että NFT:t ovat tulleet jäädäkseen. Kryptovaluutat ja muut tokenit kehittyvät jatkuvasti ja niistä tulee osa eri maiden ja toimialojen infrastruktuuria pikkuhiljaa. NFT:t ovat osana taidemaailmaa mutta nekin kehittyvät mukana ja uusia aloja tulee mukaan jatkuvasti, kuten kiinteistöt. Jokainen NFT on uniikki eikä vastaavaa voi tehdä. Sen vuoksi niiden käyttötarkoitukset vain lisääntyvät. Uusille teknologioille on tietenkin verotushaasteita mutta joka kerta kun uusia tapauksia tulee esille niin nekin kehittyvät entisestään.

Opi lisää NFT:stä

Ethereumin hinta jatkaa nousuaan

Ethereumin hinta lähentelee 3800 dollarin rajapintaa, nousten suurimmaksi sitten toukokuun. Ethereumin nousu on ollut mukavan tasaista ja se on rikkonut vihdoin 3500 dollarin rajan saavuttaen alkuviikosta 3800 dollarin pisteen. Ethereum on tällä hetkellä kryptovaluutta markkinoiden toiseksi suurin markkina-arvoltaan 440 miljardin dollarin lukemallaan. Ethereumin odotetussa 2.0 versiossa on jo pantattuna todella suuri määrä kryptovaluuttaa, mikä tekee siitä mielenkiintoisen kohteen sijoittajille. Jatkuvasti kehittyvässä hajautetussa rahamarkkinassa uudet projektit tuovat alustojaan Ethereumin verkkoon ja maksujen käsittelyssä käytetään Ethereumia transaktioiden läpiviemiseen. Kryptovaluuttamarkkinoiden sääntely on todella niukkaa ja kannattaa aina muistaa olla sijoittamatta enempää kuin on valmis häviämään, sillä muutokset voivat tapahtua erittäin nopeasti jatkuvasti kehittyvillä markkinoilla!

Neljän valtion yhteinen digitaalisen valuutan pilottiohjelma

Yhteinen pilottihanke on kehitteillä Australian, Singaporen, Malesian sekä Etelä Afrikan kanssa digitaalisten valuuttojen suhteen. Tämä mahdollistaisi instituutioiden kaupankäynnin rajojen välillä keskuspankkien tekemien digitaalisten valuuttojen välillä. Projekti Dunbar tulisi mahdollistamaan jaetun alustan, missä instituutiot voisivat käydä helposti kauppaa rajojen yli digitaalisen valuutan avulla. Jaettu pilottihanke on osa G20 roadmappia parantamaan maiden välistä kaupankäyntiä. Project Dunbarin on tarkoitus esittää tekniset prototyyppinsä jaetusta alustasta Singaporen FinTech festivaaleilla marraskuussa tänä vuonna. Lopulliset löytönsä projekti lupaa julkaista alkuvuonna 2022.

Julkaisemme viikoittain uudet kryptouutiset, joissa yhden uutiskoosteen avulla saat kokonaiskuvan menneen viikon tapahtumista kryptovaluuttarintamalla. Kryptouutiset lukemalla saat ajankohtaisen katsauksen kryptovaluutoista. Muista seurata Virtuaalivaluutta.comia myös Twitterissä, jossa saat ilmoitukset uusista julkaisuistamme sekä pääset käsiksi muihin mielenkiintoisiin uutis nostoihin!

Kryptouutiset vko 35. Kuuba lähtee mukaan kryptoihin ja Morgan Stanley kasvattaa Bitcoin portfoliotaan

kryptouutiset

Kryptouutiset viikolle 35. on nyt koottu. Kryptomarkkinat ovat pitäneet hyvin pintansa ja pysyneet kahden triljoonan dollarin yläpuolella. Intian keskuspankki saattaa aloittaa digitaalisen rupian kehittämisen loppuvuonna. Visa on osoittaa tukensa kryptomarkkinoille ja on tehnyt 150 000 dollarin arvoisen NFT oston tunnetusta CryptoPunk kokoelmasta. Sijoitusyhtiö Morgan Stanley on kasvattanut Bitcoin portfoliotaan. Kuuba tähtää kryptovaluuttojen adaptaatioon. Lue tarkemmat sisällöt alta!

Intian digitaalinen rupia

Intian keskuspankki saattaa aloittaa testit digitaalisen rupian tekemiseen jo joulukuussa 2021, kertoi Intian keskuspankin kuvernööri Shaktikanta Das CNBC uutisille. Keskuspankkien digitaaliset valuutat ovat käytännössä valtion tekemiä kryptovaluuttoja, jotka ovat yhtä valtion valuutan kanssa. Monet eri valtiot ovat myös alkaneet miettiä tätä vaihtoehtoa, Kiinan ollessa jo pitkällä sen kehityksessä. Das on sanonut että he uskovat olevansa valmiita loppuvuonna kokeilemaan digitaalista valuuttaansa, mutta varovaisella alulla, sillä se on uusi teknologia. Keskuspankki alkaa myös tutkimaan millaisia vaikutuksia digitaalisella valuutalla on taloudelle sekä miten se vaikuttaa rahapolitiikkaan. USAn hallitus on lähtenyt myös vakavissaan testailemaan digitaalisen valuutan parissa ja keskuspankin puheenjohtaja onkin sanonu vuoden 2021 olevan käänteentekevä heidän digitaalisen valuuttansa kehitykselle.

Visa ostaa CryptoPunk NFT:n

Visa on ostanut digitaalisen avatarin 150 000 dollarin arvolla osoittaakseen tukensa kryptovaluuttamarkkinoille, sekä saadakseen sen omiin keräilykokoelmiinsa. Visa osti CryptoPunk kokoelmasta avatarin CryptoPunk #7610 hinnalla 49.5 Ethereumia. CryptoPunk avatareja jaettiin 2017 vuonna ilmaiseksi 10 000 kappaletta. Visa on yksi muutamista rahainstituutioista, joka on osoittanut tukensa kryptovaluutoille kuluvan vuoden aikana. Visa on ollut osana kryptomarkkinoiden nousua alkuvuodesta, kertoessaan että he aikovat testailla kryptovaluutoilla transaktioiden maksamista.  Visan kryptovaluuttojen johtaja on kertonut yrityksen blogikirjoituksessa että heidän mielestään NFT:t tulevat olemaan suuri osa tulevaisuuden kuluttajamarkkinoita, sosiaalista mediaa, viihdettä sekä kaupankäyntiä. Visa halusi ostollaan osoittaa tukensa NFT markkinoille osallistumalla niiden kauppaamiseen.

Kuuba lähtee mukaan kryptovaluuttoihin

Kuuba on joutunut hetkellisesti lopettamaan USA:n dollarien rahatalletukset valtiossaan edellisen presidentti Trumpin asettamien tiukempien rajoitusten vuoksi. Kuuban valtio aikoo tunnustaa sekä säätää lait kryptovaluuttojen maksamista varten. Uutistoimisto Aljazeeran mukaan Kuuban keskuspankki aikoo tehdä säännöt kryptovaluuttojen mahdollistamiseksi ostovälineenä. Jotkut lähteet väittävät, että Kuuban valtion teknologiamyönteiset kansalaiset ovat olleet erittäin myötäileviä kryptovaluuttojen suhteen johtuen dollariin kohdistuvista rajoituksista sekä haasteista. Jotkut valtiot joiden talous on ollut hankaluuksissa, kuten El Salvador, ovat alkaneet tekemään kryptovaluutoista mahdollisia valtioissaan. El Salvador on hyväksynyt jo Bitcoinin laillisena maksuvälineenä valtiossaan sekä valtion infrastruktuuria rakennetaan kovaa vauhtia toimimaan Bitcoinin kanssa. Satoja Bitcoin automaatteja on jo alettu asentamaan valmiiksi infrastruktuurin kehittymistä odotellessa.

Morgan Stanley kasvattaa Bitcoin portfoliotaan

Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomission julkaisun mukaan maailman kolmanneksi suurin varainhoitaja, Morgan Stanley, on suurentanut epäsuorasti osallistumistaan Bitcoinin sijoittamiseen ostamalla yli miljoona kappaletta Grayscalen Bitcoin rahaston osaketta, arvoltaan tällä hetkellä noin 40 miljoonaa dollaria. Morgan Stanley omistaa Grayscalen Bitcoin rahaston osakkeita yli 30 eri portfoliossaan. Morgan Stanleyn kiinnostus Bitcoiniin tulee vauhdittamaan arvon nousua tulevina vuosina.

Julkaisemme viikoittain uudet kryptouutiset, joissa yhden uutiskoosteen avulla saat kokonaiskuvan menneen viikon tapahtumista kryptovaluuttarintamalla. Kryptouutiset lukemalla saat ajankohtaisen katsauksen kryptovaluutoista. Muista seurata Virtuaalivaluutta.comia myös Twitterissä, jossa saat ilmoitukset uusista julkaisuistamme sekä pääset käsiksi muihin mielenkiintoisiin uutisnostoihin!